Saadaanko Mestarien liigan puolivälieriin toinen La Liga -joukkue? Vastaus saadaan tänään, kun Sevilla pelaa neljännesvälierien toisen osaottelun Manchester Unitedia vastaan.

Asetelma on herkullinen. Sevilla on periaatteessa selvä altavastaaja, mutta avausosassa United oli suorastaan hätää kärsimässä. Sevilla pyöräytti pesukoneen käyntiin, ja United selvisi lähinnä David de Gean torjuntojen sekä Sevillan heikon viimeistelyn ansiosta. Laukaukset kirjattiin Sevillalle 25-6 ja laukaukset maalia kohti 8-1.

Nyt Sevilla ei voi enää luottaa kotiluolan hurmokseen. Pelipaikkana on Old Trafford, mutta se ei päävalmentaja José Mourinhoa estä pelaamasta tarvittaessa inhorealistisella pelisuunnitelmalla. Nyt tosin tilanne on se, että ajatusmalli ”ei tarvitse voittaa, kunhan vastustaja ei voita” ei oikein toimi. Jos Sevilla iskee yhdenkin, Unitedin on haettava voittoa varsinaisella peliajalla. Yksi maali on juuri se, mitä Sevilla tavoittelee.

– Meidän täytyy tehdä vain yksi maali ja kotona siihen oli paikkoja, Sevillan päävalmentaja Vincenzo Montella sanoi lehdistötilaisuudessa.

Pelaajatilanne on molemmilla joukkueilla sanalla sanoen hankala. Sevillalta puuttuvat varsinaiset oikeat laitapakit, sillä Sébastien Corchia ja viime aikoina tuolla paikalla pelannut Jesús Navas ovat sairastuvalla. Miguel Layún on puolestaan edustuskelvoton, joten oikeana pakkina pelannee puolustuslinjan monitoimimies Gabriel Mercado. Puolustuksesta sivussa ovat myös Daniel Carriço ja Lionel Carole.

Unitedin pelaajaongelmat painottuvat puolustus- ja keskikenttäosastoille. Topparit Marcos Rojo ja Phil Jones ovat sairastuvalla, samoin monitoimimies Daley Blind. Keskikentän Ander Herrera kärsii reisivaivasta, kuten myös harjoituksissa loukkaantunut Paul Pogba, jonka pelaaminen on epävarmaa. Lisäksi sivussa on todennäköisesti Zlatan Ibrahimović.

Loukkaantumisten vuoksi Unitedin toppariparin muodostanevat Eric Bailly ja Chris Smalling. Keskikentän ytimessä taas nähtäneen kaksikko Nemanja Matić ja Scott McTominay.

Luvassa on hieno kamppailu, jossa mielenkiinto kohdistuu heti pelin alusta siihen, kumpi joukkue haluaa ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Unitedin etuna on kotikenttä ja -yleisö. Sevillan etu taas on se, ettei United tehnyt yhtään vierasmaalia.

Mestarien liiga 13.3.

AS Roma-Šah’tar Donetsk klo 21.45 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)

Manchester United-Sevilla klo 21.45 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)