Real Madrid voitti Getafen Bernabéulla lauantai-iltana luvuin 3-1.

Isäntien osumista vastasi kaksi maalia iskenyt Cristiano Ronaldo ja kertaalleen osunut Gareth Bale. Francisco Portillo kavensi pilkulta tunnin kohdalla.

Avausjakso oli tasainen. Real Madrid hallitsi kamppailua, mutta Getafe onnistui tiukalla puolustamisellaan pitämään isännät kaukana vaarallisista tekopaikoista.

Bale vei Madridin johtoon ensimmäisen jakson puolivälissä. Walesilainen sai pallon jalkaansa boksin keskellä ja laukoi pelivälineen varmasti verkkoon.

Ronaldo vei Real Madridin kahden maalin karkumatkalle juuri ennen puoliaikaa.

Getafe joutui pelaamaan koko toisen jakson vajaamiehisenä, sillä Loic Rémy lensi ulos toisen keltaisen kortin myötä.

Getafe tuli vielä hetkeksi vajaamiehisenäkin peliin mukaan, kun vieraille vihellettiin rangaistuspotku. Portillo ei epäonnistunut ja toi vieraat maalin päähän. Se ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä Ronaldo puski loppulukemat vartti ennen loppua.