Useiden espanjalaismedioiden mukaan Atlético on myymässä Yannick Carrascon Kiinan pääsarjaan seuraavien päivien aikana.

Kyseessä olisi varsin kummallinen siirto Atléticon kannalta, koska seura ei kykenisi hankkimaan Carrascolle korvaajaa loppukaudeksi siirtoikkunan sulkeuduttua kolmisen viikkoa sitten. Kiinan siirtoikkuna on vielä viikon verran auki.

Kaksi ja puoli vuotta sitten seuraan saapunut Carrasco on yksi Atléticon taitavimmista pelaajista. Nopea ja pallon kanssa äärimmäisen taitava Belgian maajoukkuemies olisi Atléticossa selvä avauksen pelaaja, ellei Diego Simeone valmentaisi seuraa.

Espanjalaismedioiden mukaan nimenomaan Simeone olisi näyttänyt ensimmäisenä vihreää valoa Carrascon myynnille. Siihen on muutama looginen syy.

Nähdäänkö Carrascoa kesän MM-kisoissa, jos siirto Kiinaan todella tapahtuu? Kuva: Getty

Simeone nimittäin vaatii pelaajiltaan tasaisuutta. Ailahtelevaisuus ja pelitapaan sopeutumattomuus ovat myrkkyä Simeonelle. Carrasco edustaa kumpaakin koulukuntaa.

Monet ovat kummastelleet sitä, kuinka pieneen rooliin Carrasco on jäänyt tällä kaudella. Muuan Ángel Correa söi Carrascon peliaikaa syyskaudella ja nyt remmiin liittynyt Vitolo on nousemassa pikkuhiljaa avaukseen.

Vitolo on huomattavasti tasaisempi ja ennen kaikkea luotettavampi pelaaja kuin Carrasco. Carrasco on pallon kanssa taitavampi, mutta se ei riitä Atléticossa, jos peliesitykset heittelevät viikonlopusta toiseen. Parhaimmillaan Carrasco on ollut Atléticon valovoimaisin pelaaja, mutta huonoimmillaan belgialainen on kadonnut täysin kuvasta – pidemmäksikin aikaa.

Mahdollisen Kiina-siirron ajankohta olisi Carrascolle itselleenkin kieltämättä kummallinen. Kesän MM-lopputurnaus on vain muutaman kuukauden päässä ja Kiinaan siirtymisellä Carrasco voi todennäköisesti unohtaa MM-kisat.

Atléticolle 60 miljoonaa euroa Carrascosta ei ole lottovoitto. Pelaajan entinen seura Monaco nimittäin saa siirtosummasta jopa neljänneksen itselleen.

https://twitter.com/tuukka_21