Real Betis ja Real Madrid iskivät yhteen Villamarínilla sunnuntai-iltana.

Madridilaisseura onnistui nappaamaan täyden pistepotin mukaansa paluumatkalle luvuin 5-3.

Kamppailu lähti käyntiin vauhdikkaasti. Marco Asensio vei Real Madridin johtoon jo kymmenen minuutin jälkeen. Pallo kimposi Asensiolle Cristiano Ronaldon laukauksen kautta ja hyökkäävä keskikenttäpelaaja sai puskea pelivälineen käytännössä tyhjään maaliin.

Betis ei kuitenkaan luovuttanut, vaan käänsi pelin ympäri vain muutamassa minuutissa. Loistavalla pelipäällä ollut konkari Joaquín lähetti laidalta keskityksen ja Aïssa Mandi puski lähietäisyydeltä pallon ohi Keylor Navasin.

Vain kolmea minuuttia myöhemmin Joaquín syötti Júniorin puolittaiseen läpiajoon. Navas torjui laitapuolustajan laukauksen, mutta Nacho ohjasi pallon omaan maaliin ja Betis siirtyi yllätysjohtoon.

Real Madridilla ei ollut kuitenkaan Betisin tapaan ongelmia ottelun kääntämisessä. Sergio Ramos puski vieraat tasoihin toisen jakson alussa ja kymmenen minuuttia myöhemmin Asensio vei maalin edustalta Real Madridin uudelleen johtoon. Se johto myös pysyi, sillä Cristiano Ronaldo ampui vain kuutta minuuttia myöhemmin komean osuman ja siivitti Real Madridin täyteen pistepottiin.

Betis haki vimmatusti kavennusta loppuminuuteilla ja saikin sellaisen. Sergio León sai nappisyötön maalin eteen, eikä Navas onnistunut torjumaan espanjalaiskärjen yritystä. Leónin osuma oli kuitenkin laiha lohtu isännille, sillä kentälle vaihdettu Karim Benzema viimeisteli loppulukemat lisäajalla.

Kyseessä oli Benzeman ensimmäinen maali La Ligassa sitten marraskuun.