Atlético ja Athletic iskivät yhteen Metropolitanolla sunnuntai-iltana. Isännät onnistuivat nappaamaan täyden pistepotin lopulta luvuin 2-0.

Atléticon maaleista vastasivat Kévin Gameiro ja Diego Costa.

Avausjakso oli Atléticon. Isännät hallitsivat peliä ja loivat maalintekopaikkoja, mutta Athleticin Kepa piti maalinsa puhtaana. Ensimmäisen puoliskon kyseenalaisin tilanne nähtiin noin puolen tunnin kohdalla, kun Unai Núñez kaatoi Costan boksin sisällä, mutta rikkeestä ei tuomittu rangaistuspotkua.

Espanjalaismedioiden mukaan kyseessä olisi ollut rangaistuspotkun paikka.

Atlético meni menojaan toisella jaksolla. Kentälle vaihdettu Gameiro vei Atléticon johtoon 25 minuuttia ennen päätösvihellystä ja Costa pisti kamppailun pakettiin varttia myöhemmin.

Athletic ei laukonut ottelun aikana kertaakaan palloa kohti Jan Oblakin vartioimaa maalia.

Atlético jatkaa sarjassa toisena.