Ensi kesänä jaetaan jälleen yksi urheilumaailman himotuimmista palkinnoista, kun jalkapallon MM-kisat pelataan Venäjällä.

Argentiinan maajoukkueella oli vaikeuksia selvittää Etelä-Amerikan karsinnat, mutta siitä huolimatta viime kisoissa loppuotteluun asti päässyt maa on jälleen yksi ennakkosuosikeista.

Argentiinalla on vahva hyökkäyskalusto, mutta ennen kaikkea maan kannattajat luottavat FC Barcelonan taituriin Lionel Messiin. Yksi häneen luottavista henkilöistä on maan jalkapalloliiton presidentti Claudio Tapia, joka kertoi olevansa huolissaan siitä, onko joukkueen tähtipelaaja täydessä iskussa raskaan kauden jälkeen.

– Toivon, että kaikki pelaajat olisivat yhtä hyvässä vireessä kuin nyt. Sergio Agüero pelaa fantastisesti ja Lionel Messi on aina vahva, Tapia sanoi.

Tapia kertoi myös, että hän on esittänyt Messille toiveen kuormitukseensa liittyen.

– Olemme puhuneet Messille, että hän pitää huolta itsestään ja pelaisi vähemmän Barcelonassa.