Barcelonan viime kesän ennätyshankinta Ousmane Dembélé palasi sunnuntaina kentälle vajaan kuukauden tauon jälkeen, kun Barcelona joutui tyytymään Camp Noulla maalittomaan tasapeliin Getafen kanssa.

Lihasvammasta kärsinyt Dembélé, 20, otettiin kentälle noin tunnin pelin jälkeen, mutta hänen esityksensä jäi hyvin vaisuksi. Ranskalaislaiturilla oli vaikeuksia saada syöttönsä perille, ja hän menetti pallon helposti pariin otteeseen.

Dembélé oli jo aiemmin tällä kaudella lähes neljä kuukautta sivussa reisivamman vuoksi. Hän siirtyi Barcelonaan viime kesänä Borussia Dortmundista 105 miljoonalla eurolla.

Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde myönsi, että nuorella ranskalaistähdellä oli sunnuntain ottelussa vaikeuksia.

– Dembélé otettiin kentälle sellaisella hetkellä, jolloin ajattelimme, että hän voisi auttaa meitä tuomalla lisää juoksuvoimaa yksi vastaan yksi -tilanteisiin, sanoi Valverde ESPN:n mukaan.

– Hänestä saattoi huomata, että hän ei ole pelannut juurikaan jalkapalloa viime aikoina. Ottelu ei mennyt ihan niin hyvin kuin hän olisi halunnut.

– Hänen oli jatkettava yrittämistä ja käytettävä vahvuuksiaan, joihin kuuluu pelaajien haastaminen. Hänellä ei ollut juurikaan onnea matkassa, mutta on parempi, että hän yrittää niitä asioita kuin että hän ei yrittäisi mitään.