Real Madrid pelasi lauantai-iltana 2-2-tasapelin Levanten vieraana. Erikoinen tapaus nähtiin, kun Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane otti Cristiano Ronaldon vaihtoon 82. minuutilla.

Ronaldo ei ole tottunut tulemaan kentältä pois ennen aikojaan. Tällä kaudella Ronaldo on otettu vaihtoon vain kerran aiemmin. Se tapahtui Sevillaa vastaan viime joulukuussa, kun Ronaldo oli jo ehtinyt tykittää kaksi maalia ja Real johti ottelua 5-0.

Ronaldo oli silminnähden turhautunut vaihtokomennukseensa ja kiukutteli muun muassa kameramiehelle, joka kuvasi häntä vaihtopenkillä. Ronaldon tilalle tuli Marco Asensio.

– Tein vaihdon, koska halusin yhden pelaajan keskelle. Tarvitsin lisää voimaa keskikentälle, puolustimme Marco Asensiolla ja Karimilla (Benzema).

Lucasin (Vasques) oli vielä tultava sisään, tarvitsimme sen vaihdon, Zidane perusteli vaihtoa Marcan mukaan.

Zidane harmitteli tulosta ottelun jälkeen ja varsinkin Levanten toista osumaa.

– Se toinen maali maksoi kalliisti meille. Kontrolloimme peliä, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, Toisella puoliajalla emme olleet valmiita puolustamaan. Olisimme voineet välttää toisen maalin, mutta emme tehneet sitä.

– On vaikea hyväksyä tätä, koska taas menetimme kaksi pistettä lisää, Zidane sanoi.