Real Betis tiedotti keskiviikkona jatkaneensa keskikenttäpelaajansa Fabián Ruizin sopimusta kolmella vuodella vuoteen 2023. Samalla Fabiánin ulosostohinta kaksinkertaistettiin. Klausuuli on nyt suuruudeltaan 30 miljoonaa euroa.

21-vuotias Real Betisin oma kasvatti on pelannut tällä kaudella isossa roolissa Betisin keskikentänpohjalla. Fabián on ollut avauksessa lähes kaikissa Betisin otteluissa ja kirjauttanut tililleen kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä.

AS:n mukaan myös Barcelona ja Real Madrid, sekä Serie A:n AS Roma ovat olleet Fabián Ruizista kiinnostuneita. Huhuja liikkui muutosta isompiin ympyröihin jo tammikuun aikana.

Fabián pelasi juniorina enimmäkseen hyökkääjänä ja näppäryytensä ansiosta hän sai lisänimen ”Pikku-Messi”. Murrosiässä hän koki kuitenkin 30 senttimetrin kasvupyrähdyksen. Nyt 189-senttinen Fabián joutui muokkaamaan pelityyliään ja sopeutuikin sitten paremmin keskikentän keskustaan tai pohjalle.