Yksi Mestarien liigan keskiviikkoillan odotetuimmista kamppailuista oli ehdottomasti vuoden 2015 finaalijoukkueiden Juventuksen ja Barcelonan kohtaaminen Torinon illassa. Juventuksella oli vielä täysi työ tehtävänään jatkopaikan eteen. Barcelona sen sijaan oli jo varmasti jatkossa, mutta pelissä oli edelleen lohkovoitto.

Kenties Barcelonan laimeammasta panoksesta johtuen Ernesto Valverde kätki kokoonpanovalintoihinsa yllätyksen. Lionel Messin näkeminen vaihtopenkillä ei nimittäin ole kovinkaan arkipäiväinen asia. Kotijoukkueen osalta yllättävintä oli, että Giorgio Chiellini oli pudonnut jonkin vaivan takia ottelupäivänä kokoonpanosta.

Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty, ja maalipaikoissa Juventus vaikutti aavistuksen vaarallisemmalta. Ensimmäinen kunnon tilanne nähtiin jo toisella peliminuutilla, kun Douglas Costa kokeili hyvästä vetopaikoista Marc-André ter Stegenin reaktioita.

Barcelonan paras paikka nähtiin jakson puolivälissä. Ivan Rakitic lähetti 40 metristä vapaapotkun maalin edustalle ja vaikeasti arvioitava pallo leijaili Juventus-maalin tolppaan. Paluupallo kimmahti Paulinholle, joka ei ennättänyt reagoida, vaan pukkaus suuntautui kohti sivurajaa.

Fyysisyyttään useaan otteeseen esitellyt Juventus piti Barcelonan pelaajien nilkkoja ja kylkiä ajoittain kovilla. Niin kovaa ei Paulinhoa kuitenkaan rankkarialueella rikottu, että palloa olisi pilkulle tarvinnut viedä. Tuomari rankaisi Paulinhoa rikkeen korostamisesta joka tapauksessa varoituksella, ja tuomio oli kieltämättä ankara.

32. peliminuutilla Barcelona-leirissä säikähdettiin, kun Lucas Digne ja Samuel Umtiti teloivat itseään keskenään törmäillessään. Molemmat pystyivät kuitenkin jatkamaan peliä.

Vielä aivan avausjakson lopulla Paulo Dybala kieputteli itsensä hyvään tekopaikkaan, mutta argentiinalaisen kuti suuntautui maalin yli. Dybala ja Juan Cuadrado osoittivat kuitenkin vaarallisuutensa pariinkin otteeseen.

Kunnon maalipaikoilla ei ottelussa toden totta herkuteltu, ja 56. minuutilla Valverden kärsivällisyys loppui. Lionel Messi otettiin kentälle varsin näkymättömän Gerard Deulofeun tilalle. Luis Súarezkin varmasti arvosti tutun pelikaverin kentälle ottoa, sillä tänään ruokinta ei toiminut.

OptaJose

@OptaJose
0 - Luis Suarez was the player with the fewest passes attempted (9) and touches (14, none in the opposite box) in this first half. Alone.

69. minuutilla Juan Cuadrado liukasteli, ja Lucas Digne nappasi irtopallon. Dignen syöttö Luis Suárezille maalin eteen oli kuitenkin huono, ja Juventuksen puolustus sai tilanteen selvitettyä.

Yhtä kohtalaista vaparia lukuun ottamatta Messinkään kentälle otto ei ottelun yleisilmettä merkittävästi piristynyt. Maalipaikat olivat todella harvassa.

Koko ottelun suurin kohokohta nähtiin vasta lisäajalla. Juventus pelasi loistavan tekopaikan Paulo Dybalalle aivan rangaistusalueen rajalle ja Dybala laukoikin täydellisesti kohti alakulmaa. Marc-André ter Stegen kuitenkin esitti huikean gamesaverin ja pelasti joukkueelleen pisteen.

OptaJose

@OptaJose
0-0 - Barcelona have recorded goalless draws in back-to-back games in Champions League for the first time ever. Strange.

Maalittoman tasapelin myötä Barcelona varmisti lohkovoittonsa. Juventus taistelee yhä Sporting Lissabonin kanssa lohkon toisesta jatkopaikasta.

Mestarien liiga keskiviikkona:

TsSKA Moskova-Benfica 2-0 (1-0)
1-0 Georgi Schennikov (13′)
2-0 Jardel om. (54′)

FK Karabah-Chelsea 0-4 (0-2)
Ulosajo, Karabah (Rashad Sadygov, 19′)
0-1 Eden Hazard rp. (21′)
0-2 Willian (36′)
0-3 Cesc Fábregas rp. (73′)
0-4 Willian (85′)

Anderlecht-Bayern München 1-2 (0-0)
0-1 Robert Lewandowski (51′)
1-1 Sofiane Hanni (63′)
1-2 Corentin Tolisso (77′)

Atlético Madrid-AS Roma 2-0 (0-0)
1-0 Antoine Griezmann (69′)
Ulosjo, AS Roma (Bruno Peres, 83′)
2-0 Kevin Gameiro (85′)

Basel-Manchester United 1-0 (0-0)
1-0 Michael Lang (89′)

Juventus-Barcelona 0-0 (0-0)

PSG-Celtic 7-1 (4-1)
0-1 Moussa Dembélé (1′)
1-1 Neymar (9′)
2-1 Neymar (22′)
3-1 Edinson Cavani (28′)
4-1 Kylian Mbappé (35′)
5-1 Marco Verratti (75′)
6-1 Edinson Cavani (79′)
7-1 Dani Alves (81′)

Sporting Lissabon-Olympiakos 3-1 (2-0)
1-0 Bas Dost (40′)
2-0 Bruno Cesar (43′)
3-0 Bas Dost (66′)
3-1 Vadis Odjidja-Ofoe (86′)