Real Sociedadin Iñigo Martínez kiinnostaa taas Barcelonassa. Asiasta kertoo Espanjan suurin urheilulehti Marca.

Barcelonan on aiemmin sanottu olleen kiinnostunut La Realin topparista. Mitään konkreettista asian tiimoilta ei ole kuitenkaan nähty. Kiinnostus on Marcan mukaan uudestaan herännyt Barçan toppariongelman vuoksi.

Javier Mascherano on loukkaantumisen vuoksi sivussa arviolta joulukuun puoliväliin asti. Ensi viikonloppuna pelattava La Ligan kärkiottelu Valenciaa vastaan jää myös Gerard Piquéltä väliin pelikiellon vuoksi. Joukkueen ainoat pelikelpoiset topparit juuri tällä hetkellä ovat siis Samuel Umtiti ja Thomas Vermaelen, joka on koko kauden aikana pelannut yhden ottelun Copa del Reyssä.

Barcelonassa on tiettävästi herätty siihen, että vastaavanlaisia tilanteita voi tulla eteen myös keväällä. Tästä syystä viides toppari olisi tervetullut lisäys kokoonpanoon. On sitä paitsi mahdollista, että Vermaelen myydään tai lähetetään lainalle tammikuussa, jolloin ainakin olisi uudelle miehelle tarvetta.

26-vuotias Martínez on pelannut koko uransa Real Sociedadissa. Vyölle on kertynyt myös neljä A-maaottelua Espanjan paidassa. Viimeisimmästä on tosin jo vuosi aikaa.

Martínezin sopimus ulottuu kesään 2021. Lehtitietojen mukaan hänen sopimuksessaan on 32 miljoonan euron ulosostopykälä.