Lauantain toisessa La Liga -ottelussa Deportivo La Coruña isännöi Atlético Madridia. Vierasjoukkue vei kolme pistettä viime hetkien 1-0-maalinsa ansiosta.

Atlético Madridilla on ollut tämän kauden aikana suuria ongelmia viimeistelyn kanssa. Useissa otteluissa joukkue on luonut useita laadukkaita maalintekopaikkoja, mutta pallo ei ole meinannut millään mennä yli maaliviivan. Tällä kertaa tilanne oli siinä mielessä erilainen, sillä nyt jo huipputilanteiden luominen tuotti vaikeuksia.

Diego Simeonen miehistön hyökkäykset vaikuttivat perustuvan enemmän yksilöiden aikaansaannoksiin kuin koko joukkueen hyvin organisoituun tilanteiden luomiseen.

OptaJose

@OptaJose
9 - Diego Pablo Simeone is unbeaten against Deportivo in all his nine La Liga games (W6 D3). Lucky.

Ensimmäistä maalia saatiinkin odottaa aivan viimeisille minuuteille asti. Tilanne lähti liikkeelle Atléticon erittäin vaarallisesta vastahyökkäyksestä, jonka Sidnei joutui katkaisemaan rikkomalla. Seurauksena oli keltainen kortti ja vapaapotku rangaistusalueen rajan tuntumasta. Ottelu oli tässä vaiheessa jo lisäajalla.

Vapaapotkussa Gabi siirsi palloa hieman eteenpäin ja Thomas Partey laukoi pelivälineen sisäsyrjällä ohi Costel Pantilimonin, jonka näkökenttää Deportivon omat pelaajat häiritsivät pahasti.

Viime hetkien maali riitti Atléticolle voittoon, joten he nousivat ainakin toistaiseksi sarjataulukon kolmannelle sijalle. Deportivolle tappio merkitsi valahtamista sarjan viimeiselle neljännekselle.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!