Real Madrid nappasi täydet pisteet La Ligan yhdeksänneltä kierrokselta, kun Eibar kaatui maalein 3-0.

Kotijoukkueen pelaaminen oli etenkin ensimmäisellä puoliajalla tahmeaa, mutta paremman viimeistelyn ansiosta voitto ei ollut missään vaiheessa sen suuremmin uhattuna.

– 3-0 on hyvä tulos, päävalmentaja Zinédine Zidane sanoi lehdistölle ottelun jälkeen.

– Puolustimme hyvin. Minulle jäi tunne, ettei kaikki onnistunut täydellisesti, mutta taso oli tyydyttävä. Oli tärkeää napata täydet kolme pistettä.

– Ehkä meiltä puuttui vähän jouhevuutta. Voimme pelata paremmin, etenkin pallollisessa vaiheessa. Loppua kohden loimme paljon maalipaikkoja. Joskus on vain ymmärrettävä, ettemme voi tehdä kaikkea täydellisesti.

Zidane teki useita muutoksia normaaliin avauskokoonpanoon. Penkillä aloittivat muun muassa Karim Benzema, Marcelo ja Toni Kroos. Kolmikosta Benzema on saanut alkukaudesta runsaasti kritiikkiä osakseen. Lehdistö kysyikin hyökkääjän penkityksestä.

– Se oli suunniteltu lepovuoro. Viime viikkojen myötä päätimme jättää hänet penkille. Siitä ei pidä vetään mitään johtopäätöksiä.

– Mielestäni hän ei ole yliarvostettu. Kaikki voivat sanoa mitä haluavat, mutta minä nautin kun Karim on kentällä. En ole samaa mieltä väitteistä, joiden mukaan hän on yliarvostettu.

– Te [toimittajat] haluatte aina puhua negatiivisista asioista, mutta on myös niin paljon positiivisia juttuja. Minä haluan puhua niistä asioista, joissa hän on hyvä. Riittää kun katsoo sen puolituntisen, jonka hän pelasi [Eibaria] vastaan.

Benzema pelasi 3-0-maalissa hyvän seinäpelin Marcelon kanssa.

– Hän ei tehnyt maalia, mutta hän aloitti koko hyökkäyksen puolessa kentässä. Se oli hieno liike. Kriitikot eivät ikinä lopeta hänen lyömistään. Hän on erittäin hyvä ja sillä siisti.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!