Luis Suárez on ollu Barcelonassa pelatessaan niin tehokas, että tämän kauden kolme maalia 11 otteluun kaikki kilpailut mukaan lukien on saanut osan ihmettelemään uruguaylaisen virettä.

Heti alkuun mainittakoon, että Suárez kärsii parhaillaan pienestä polvivammasta, joka saattaa vaikeuttaa pelaamista. Hänen uskotaan käyvän leikkauksessa marraskuussa, jolloin edessä on 2-3 viikon lepo.

Vaivasta huolimatta hyökkääjän heikohko maalivire on aiheuttanut keskustelua Espanjassa.

Lauantain Malága-ottelussa Suárez pääsi muutamaan erinomaiseen maalintekopaikkaan, mutta ruuti oli märkää. Lopulta hänet vaihdettiin kentältä pois 83. peliminuutilla.

2-0-voiton jälkeen Barcelonan valmentaja Ernesto Valverde otti kantaa Suárezin tilanteeseen ja hänen viestinsä oli varsin selkä.

– Suárez? En ole hänestä huolissaan, koska tärkein asia hyökkääjän kannalta on päästä maalintekopaikoille, Valverde kertoi.

– Hän pelasi erinomaisen ottelun Atléticoa vastaan ja oli erittäin eloisa Olympiakosia vastaan. Sellainen aggressiivisuus ja kunnianhimo tulee hyödyttämään meitä pitkällä aikajaksolla.

– Luis Suárez on meille korvaamaton. En näe hänen kohdallaan mitään ongelmaa.