Valencia on ollut Leganésin ohella epäilemättä La Ligan alkukauden säihkyvin valopilkku. Kaoottinen viime kausi on vaihtunut peli-iloon ja taistelutahtoon, ja pisteitä ropisee sen mukaisesti.

Valencia ei ole hävinnyt vielä kertaakaan ja se onkin sarjataulukossa kakkosena heti Barcelonan jälkeen. Myös tehtyjen maalien määrä 21 on Barcan jälkeen toiseksi paras.

Ei ihmekään, että myös puolustuksen tukipilaria, vastikään 31 vuotta täyttänyttä Ezequiel Garayta hymyilyttää.

– Me elämme hienoa aikaa ja nautimme tästä. Viime vuonna me kaikki kärsimme. Ja ennen kaikkea me, jotka elimme sitä kurjuutta sisältä käsin, Garay muistelee Valencian virallisen radiokanavan haastattelussa.

– Nyt teemme asiat hyvin ja olemme sillä sijalla, jossa Valencian pitäisikin aina olla.

– Emme odottaneet tällaista alkukautta. Viime kausi oli kehno ja oli normaalia, että meillä oli epäilyksemme. Joukkue on kuitenkin hyvä, harjoituskausi oli erinomainen ja ansaitsemme paikkamme sarjan kärkipäässä, argentiinalaistoppari sanoo.

Valencia on Garaylle jo kolmas seura Espanjassa Racing Santanderin ja Real Madridin jälkeen. Lepakoihin hän siirtyi kesällä 2016.

Vaikka maaliahne keskuspuolustaja teki viime kaudella neljä maalia, jäi kaudesta huono maku. Kolmen eri valmentajan luotsaama kausi alkoi saada osansa auringonpaisteesta vasta keväällä, kun Valencia hilasi itsensä putoamisviivan tuntumasta sijalle 12.

Nyt kaikki kuitenkin sujuu kuin rasvattu.

– Kun asiat menevät huonosti, kaikki näyttää pahalta. Kun ne sujuvat paremmin, on tärkeää pitää hyvästä vireestä kiinni ja jatkaa samaan malliin.

– Meillä on hyvä ja kilpailuhenkinen joukkue. Kuka tahansa kentälle juokseekaan, hän pystyy antamaan saman tai paremman panoksen. Kilpailutilanne tekee joukkueelle hyvää.

Valencian hyökkäyksessä syyskuun pelaajaksi valittu Simone Zaza ja Espanjan maajoukkueeseen palannut Rodrigo elävät uutta kevättä. Lauantaina tulivoima joutuu kuitenkin koetukselle, kun Mestalla saa vieraakseen vain neljä maalia päästäneen Sevillan, sarjataulukon vitosen.

– Ottelusta tulee hieno, mutta vaikea. Sevilla on suora kilpailijamme, mutta yritämme päihittää heidät pitääksemme heidät loitolla, Garay toteaa.

Lähde: Marca


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!