Valencian italialaishyökkääjä Simone Zaza on valittu La Ligan syyskuun parhaaksi pelaajaksi. Valencia saavutti syyskuun neljästä ottelustaan kahdeksan sarjapistettä ja Zaza kirjautti tililleen neljä maalia.

Zazan hehkein ilta oli 19.9. pelattu Málaga-ottelu, jossa italialainen viimeisteli hattutempun. Valencia voitti ottelun 5-0. Zaza saa palkintonsa seuraavan kierroksen ottelun Valencia-Sevilla alkajaisiksi.

LALIGA English

@LaLigaEN
🏆🦇⚽️🙌

@valenciacf_en's @SimoneZaza named #LaLigaSantander Player of the Month for September. laliga.sh/6qdvj0

Espanjan toisen sarjaportaan syyskuun pelaajaksi valittiin Real Valladolidin Jaime Mata, joka teki syyskuussa neljä maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä.

Juventuksessa kaudella 2015-2016 Italian tuplamestaruuden voittanut Zaza on pelannut 16 A-maaottelua, mutta ei ole mahtunut tänä vuonna Italian maajoukkueeseen vielä kertaakaan. Viime vuoden EM-turnauksessa Zaza missasi ratkaisevan rankkarin, kun Italia putosi Saksaa vastaan jatkosta pudotuspelivaiheessa.

Syksyn 2016 nyt 26-vuotias Zaza vietti Valioliigan West Hamissa. Siellä hän jäi maaleitta ja mies tuomittiin yhdeksi koko sarjan pahimmista flopeista. Vuoden 2017 aikana Zaza on kuitenkin tehnyt Valencialle 28 ottelussa 13 maalia, joten maisemanvaihto on tehnyt miehelle erittäin hyvää.

bet365

@bet365

bet365

@bet365
When you hear Simone Zaza has won La Liga's Player of the Month award for September.

🙃
😐 Simone Zaza scored 0 goals in 572 minutes of football for West Ham.

😶 He has scored 7 in his last 624 minutes for Valencia.

Liam Spencer

@ironviews
Simone Zaza. It was us. Not him.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!