Spartak oli tyly isäntä eilisiltana Sevillalle. Moskovalaisseura kaatoi Eduardo Berizzon suojatit rumasti luvuin 5-1 Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannella kierroksella.

Otteluraportin voit lukea täältä.

Lohkokärkenä kierrokselle lähtenyt Sevilla tipahti kolmanneksi tappion myötä. Berizzo

– 2-1 -maalin jälkeen keskittymisemme herpaantui ja epäorganisoiduimme hakiessamme tasoitusta, jonka vuoksi päästimme enemmän maaleja. Meidän pitää reagoida välittömästi tähän tappioon, selvittää asiat ja ymmärtää, mitä meidän pitää tehdä kentän eri osa-alueilla. Muutoksen pitää lähteä ennen kaikkea minusta, koska minun pitää löytää tähän vastauksia.

– Etsin aina vaihtoehtoja peliimme. Uskon tiettyyn pelitapaan ja kykenemme pelaamaan sillä tavalla, kunhan löydämme siihen sopivat pelaajat. Meidän pitää voittaa Spartak Pizjuánilla.

Sevilla on päästänyt tämän kauden kahdeksassa sarjaottelussaan vain neljä maalia – se kertoo kaiken oleellisen eilisestä murskatappiosta.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!