Moni mietti aikoinaan, mitä Espanjan maajoukkueen maalivahtipelille mahtaa tapahtua Iker Casillasin aikakauden jälkeen. Ei mieti enää.

Manchester Unitedin ykkösvahti David de Gea, 26, on valloittanut paikan omakseen, ja hänen odotetaan pitävän siitä kiinni vielä vuosien ajan.

Joukkue on varmoissa käsissä de Gean kanssa. Käynnissä olevissa MM-karsinnoissa entinen Atléticon mies on päästänyt ainoastaan kolme maalia.

Päävalmentaja Julen Lopetegui luottaa maalivahtiinsa kuin vuoreen. De Gea on pelannut jokaisen minuutin Espanjan 11 ottelussa Lopeteguin alaisuudessa.

– On tärkeätä, että Espanjan kaltaisessa joukkueessa, joka haluaa hyökätä ja kontrolloida peliä, on ratkaisevan eron tekevä maalivahti vastustajien päästessä muutaman kerran hyökkäykseen, päävalmentaja summaa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä häneen. Siitä ei ole epäilystäkään, että de Gea on esiintynyt korkeimmalla tasolla, jota häneltä vaaditaan.

Jos suurta ihmettä ei tapahdu, de Gea lähtee ensi vuonna aikuisten arvoturnaukseen ensimmäistä kertaa Espanjan ykkösvahtina.

Lähde: Marca