Real Madrid nousi seitsemännen La Liga -kierroksen päätteeksi sarjan sijalle 5 kukistettuaan kotikentällään Espanyolin maalein 2-0. Illan molemmat osumat kirjattiin Iscon nimiin.

Vaikka Real Madrid ottelua odotetusti hallitsikin, loi myös Espanyol omat vaaran paikkansa. Aukotonta ei puolustavien mestarien puolustustyöskentely ollut siis tälläkään kertaa.

Avausjaksolla Real Madridin Keylor Navasille kirjattiin joka tapauksessa vain yksi torjunta vierasjoukkueen Pau Lopézin kuutta vastaan.

Ottelun hahmo oli ehdottomasti Isco, joka hääri jo ensiminuuteilta alkaen jatkuvasti Espanyol-puolustuksen kiusana. Puolen tunnin pelin jälkeen Iscon aktiivisuus myös palkittiin. Cristiano Ronaldo antoi Iscolle hyvän pystysyötön, ja tämä jatkoi pallon takanurkkaan Pau Lopézin kainalon alta.

Cristiano Ronaldon ruuti ei ollut tänään yhtä kuivaa. Portugalilainen supertähtikin sai kosolti tekopaikkoja, mutta yritykset suuntautuivat usein yli maalin yläparrun. Espanyol oli puolestaan senttien päässä tasoittaa pelin juuri ennen taukovihellystä. Gerard Morenon laukaus kolahti kuitenkin tolppaan.

Noin 70 peliminuutin kohdalla samainen Moreno oli jälleen päästä pahantekoon, mutta Madridin puolustuksessa Lucas tuli viime hetkellä pelastavana enkelinä hätiin. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Real Madrid panikin sitten pelin pakettiin. Pallo liikkui nopeasti ylös neljän miehen hyökkäysrintamassa, ja lopulta Marco Asensio sai kunnian siirtää pelivälineen Iscolle, joka viimeisteli kymmenestä metristä illan toisen maalinsa.

Real Madridin 2-0 -voitto vaikutti lähes rutiininomaiselta, josta kiittäminen käy etenkin erinomaisella asenteella pelannutta Iscoa. Puolustus nukahti kuitenkin pariin otteeseen siihen malliin, että Espanyolin hieman terävämmällä viimeistelyllä Madrid olisi ollut jälleen pulassa.

Kolmen voitottoman kotiottelun jälkeen täysi pistepotti maistuu Real Madridille varmasti erittäin hyvältä. Maaottelutauolla lähes koko joukkue on tuttuun tapaan tositoimissa omien kotimaidensa edustusasussa. Liigassa Real Madrid palaa tositoimiin 14.10. paikallisottelulla Getafea vastaan.