Getafe murskasi Villarrealin juuri Madridin esikaupunkialueella luvuin 4-0.

Sarjanousija oli läpi ottelun muutaman askeleen Villarrealia edellä. Fran Escribán Villarreal hävisi jatkuvasti kaksinkamppailuja ja Getafe onnistui noudattamaan luotsinsa José Bordalásin pelitapaa kiitettävästi. Nopeat vastahyökkäykset olivat myrkkyä Villarrealille, vaikka maalit tulivatkin erikoistilanteista.

Getafe teki nimittäin jopa kolme erikoistilannemaalia. Ángel Rodríguez pääsi puskemaan isännät johtoon vapaasti takatolpalta toisen jakson alussa. Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Villarrealin Rubén Semedo teki kammottavan virheen ja syötti Jorge Molinan läpiajoon. Viime kaudella 20 maalia Segundassa Getafelle ampunut Molina ei epäonnistunut paikastaan ja sinetöi täyttä pistepottia sinipaidoille.

Seuraavaa maalia piti odottaa vain kaksi minuuttia. Getafe sai vapaapotkun keskialueella. Siirto laitaan ja sieltä lähtenyt Damián Suárezin keskitys löysi tiensä Markel Bergaralle, joka puski Getafen kolmannen. Lisäajalla todistettiin kolmatta erikoistilannemaalia. Fayçal Fajr lähetti vapaapotkun laidalta ja ensimmäisen maalin tehnyt Ángel puski pelivälineen ohi Villarreal-vahti Mariano Barbosan.

Getafe on aloittanut kautensa odotuksiin nähden todella hyvin. Sarjaan takaisin noussut Bordálasin miehistö on kerännyt kuudesta ottelusta kahdeksan pistettä. Peliesitykset ovat olleet todella potentiaalisia ja esimerkiksi viikko sitten seura olisi ansainnut ainakin pisteen Barcelonalta kotonaan.

Getafe on hävinnyt kuudesta ottelustaan vain kaksi – nekin Barcelonan ja Sevillan kaltaisille suurseuroille yhden maalin erolla.