Pitkä odotus on ohi, sillä Mestarien liiga käynnistyy kauden 2017-18 osalta tiistai-iltana.

Ensimmäisenä pelipäivänä on heti lukuisia huippuotteluita, joista luonnollisesti poimimme ne, joissa on espanjalaisedustusta.

Barcelona hakee revanssia Juventuksesta

Suurin osa muistaneekin näiden kahden jättiläisen kohtaamiset viime vuoden Mestarien liigan välierävaiheesta. Tuolloin Juventuksen puolustus Gianluigi Buffonin johdolla nollasi Barcelonan. Ensimmäinen osa Torinossa päättyi peräti 3-0 italialaisille ja jälkimmäisessä ottelussa jäätiin maaleitta.

Barcelonalla on varmasti paljon hampaankolossa näistä otteluista, vaikka se saikin kesällä harjoitusottelussa hieman balsamia haavoihinsa, kun se voitti Juventuksen Yhdysvalloissa 2-1.

Ottelun lähtökohdat ovat jälleen tasaiset. Barcelona on hienoinen ennakkosuosikki kotietunsa ja Juventuksen poissaolojen turvin, mutta italialaisilla on etunaan se, että he pelaavat edelleen Massimiliano Allegrin johdolla. Katalonialaisjoukkueen peli on kulkenut hyvin, mutta uuden valmentajan kaikkien pienten nyanssien omaksuminen vie enemmän aikaa, mitä Ernesto Valverde on seurassa ehtinyt viettää.

Barcelona pääsee otteluun ilman suurempia loukkaantumishuolia. Lucas Digne, Arda Turan ja pitkäaikaispotilas Rafinha ovat ainoat etukäteen sivussa olevat illan ottelusta. Juventuksella tilanne on huomattavasti vaikeampi, sillä Giorgio Chiellini, Benedikt Höwedes, Sami Khedira, Claudio Marchisio, Juan Cuadrado ja Mario Mandzukic ovat sivussa illan kamppailusta.

Atlético Madridin tappiottomalle putkelle jatkoa?

Illan toisessa espanjalaisottelussa kohtaa AS Roma ja Atlético Madrid. Diego Simeonen miehistö matkustaa Stadio Olimpicolle hyvävireisenä, sillä ystävyysottelut mukaan lukien se on edellisen kerran hävinnyt ottelun 2. toukokuuta Real Madridille Santiago Bernabéulla.

Kotiedustaan huolimatta Roma lähtee otteluun lievänä altavastaajana. Atlético pääsee pelaamaan ottelussa omilla vahvuuksillaan ja Simeonella on pitkästä aikaa käytössä lähes kaikki pelaajat, sillä ainoastaan Augusto Fernandez on sivussa illan kamppailusta.

Myös Roma pääsee otteluun ilman suurempia poissaoloja, mutta Atléticon materiaali on muutaman pykälän kovempi kuin italialaisten.

Roman mahdollisuudet lepäävät pitkälti hyvässä lennossa Italiassa olleen Edin Dzekon harteilla. Nyt hänellä on kuitenkin vastassaan yksi Euroopan parhaista puolustuksista.