Valencia ilmoitti perjantai-iltana ostaneensa Gabriel Paulistan Arsenalista. Vain tunteja myöhemmin se vahvisti hankkineensa myös toisen puolustajan, sillä Jeison Murillo siirtyy joukkueeseen italialaisseura Internazionale Milanista.

25-vuotias Kolumbian maajoukkueen toppari siirtyy Mestallalle kahden vuoden lainasopimuksella, jonka päätteeksi Valencialla on mahdollisuus hankkia pelaaja itselleen pysyvästi.

Valencia CF

@valenciacf_en
Official statement I Murillo 👉bit.ly/VCFOS1808Muril…

Murillo on pelannut urallaan pitkään aiemminkin Espanjassa, sillä hän on edustanut Granadaa, Cádizia ja Las Palmasia ennen siirtoaan Interiin. Viime kaudella hän sai kiitettävästi vastuuta joukkueensa alakerrassa, sillä otteluita kertyi yhteensä tilille 34 kappaletta.