La Liga -kausi on ovella. Kauteen lähdetään jokseenkin sekavissa merkeissä. Kauden aloittaa Leganésin ja Alavésin välinen kamppailu tänään kello 21.15 alkaen. Ensimmäisen kierroksen puolestaan päättää maanantai-illan ottelu Málaga-Eibar.

Heti tänään nähdään hyvin mielenkiintoinen kamppailu Valencian ja Las Palmasin välillä. Valencia on jo useamman kauden ajan ollut sekaisin. Joukkuetta luotsaa nyt Marcelino, joka palkattiin tehtävään viime keväänä. Joukkueessa on taas ollut jonkin verran vaihtuvuutta, ja pakka on vielä menossa monelta osin uusiksi ennen siirtoikkunan umpeutumista. Valenciaan on yhdistetty muun muassa Gabriel Paulista, Jeison Murillo ja Geoffrey Kondogbia. João Cancelon taas uskotaan lähtevän. Maalivahtiosasto on kesän aikana mennyt uusiksi, ja maalintekovastuu puolestaan lepää aika lailla Juvesta tuodun Simone Zazan varassa.

Siinä missä Valenciassa on sekavuutta, samaa voi nyt sanoa myös Las Palmasista. Saarelaiset olivat juuri löytäneet Kevin-Prince Boatengista tietynlaisen johtajan hyökkäyspeliinsä. Juuri kauden alla seura kuitenkin tiedotti, että keväällä tehty kolmivuotinen sopimus on purettu. Boatengin mukaan taustalla olivat perhesyyt. Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten Las Palmas korvaa miehen, joka viime kaudella oli joukkueen paras maalintekijä ja toiseksi paras maalisyöttäjä. Yksittäisistä pelaajista kannattaa seurata Vitoloa, joka siirtyi kesällä Atletiin mutta pelaa siirtokiellon vuoksi syyskauden lainalla Las Palmasissa.

Miten isot aloittavat?

Mestarisuosikki kauteen lähdettäessä on Real Madrid. Real kohtaa avauskierroksella Deportivo La Coruñan sunnuntain myöhäisottelussa. Muun muassa Marco Asensio ja Mateo Kovacic ovat pelanneet harjoituskaudella erinomaisesti. On mielenkiintoista nähdä, miten Zinédine Zidane ratkaisee tilanteen niin, että kaikille saadaan peliaikaa. Tilannetta hieman ”helpottaa” se, että Cristiano Ronaldo on pelikiellossa neljässä ensimmäisessä ottelussa, joten kovin monen miljoonamiehen ei tarvitse kuluttaa penkkiä.

Sekavassa jamassa oleva Barcelona pelaa niin ikään sunnuntaina. Vastassa on Real Betis, joka myi kirkkaimman timanttinsa (Dani Ceballos) Real Madridiin. Ceballosista saatuja rahoja (17 miljoonaa euroa) on käytetty hyvin, ja Betis on vahvistunut monella rintamalla. On hyvin mahdollista, ettei peli ole Barcalle mikään läpihuutojuttu, kun Camp Noulla pelataan. Vielä kun Barcalta puuttuu MSN-triosta PSG:hen myydyn Neymarin lisäksi 4-5 viikkoa sairauslomalla oleva Luis Suárez. Oman – surullisen – mausteensa peliin tuo Barcelonan terrori-isku. Iskun uhreja muistetaan ainakin surunauhoin.

Kolmesta isoimmasta Atlético aloittaa kautensa jo lauantaina. Mielenkiintoinen peli sekin, sillä vastassa on sarjanousija Girona. Lauantain peli on Gironalle varsinainen juhlaottelu, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun katalaaniseura on Espanjan pääsarjassa.

Kaikilla sarjanousijoilla vaikeaa

Girona kohtaa heti Atléticon, mutta ei muillakaan sarjanousijoilla helppoa ole. Getafe pelaa avauspelinsä vieraissa Athletic Bilbaoa vastaan. Jokainen La Ligaa tunteva tietää, että San Mamésilla vierailu ei koskaan ole helppo rasti. Athleticia tosin rasittaa se, että joukkue joutui urakoimaan torstai-iltana Eurooppa-liigan karsintaottelussa Kreikassa.

Kolmas nousija on Levante. Valencialaisjoukkue pelaa avauskierroksella Villarrealia vastaan. Keltainen sukellusvene on vahvistunut kesän aikana. Toki joukkue menetti muun muassa Roberto Soldadon ja Mateo Musacchion, mutta tilalle on saatu Carlos Baccan ja Rúben Semedon kaltaisia nimiä. Levantelle voitaneen siis povata hikistä iltapuhdetta.

1. kierros

Perjantai
Leganés-Alavés klo 21.15 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)
Valencia-Las Palmas klo 23.15 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)

Lauantai
Celta Vigo-Real Sociedad klo 19.15 (Viaplay)
Girona-Atlético Madrid klo 21.15 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
Sevilla-Espanyol klo 23.15 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)

Sunnuntai
Athletic Bilbao-Getafe klo 19.15 (Viasat Fotboll HD, Viaplay)
Barcelona-Real Betis klo 21.15 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)
Deportivo La Coruña-Real Madrid klo 23.15 (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)

Maanantai
Levante-Villarreal klo 21.15 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
Málaga-Eibar klo 23 (Viasat Fotboll HD, Viaplay)