Barcelona on käyttänyt takaisinosto-oikeutensa ja palauttanut Gerard Deulofeun Kataloniaan. 23-vuotias espanjalaislaituri siirtyy seuraan kaksivuotisella sopimuksella.

Barcelona vahvistaa siirron verkkosivuillaan.

– Olen iloinen kotiinpaluusta ja en malta odottaa projektin alkamista. Olen aina halunnut olla täällä. Minun täytyi tehdä töitä Barcan ulkopuolella, koska edustukseen pääseminen ei ole helppoa. Nyt olen palannut tänne suurella intohimolla, Deulofeu hehkutti siirtoaan.

Barcan akatemian kasvattama Deulofeu jätti joukkueen vuonna 2013 siirryttyään lainalle Evertoniin. Vietettyään ensimmäisen valioliigakauden jälkeen vuoden Sevillassa laituri palasi Liverpooliin.

Kokonaisuudessaan Deulofeu pelasi 39 ottelua Evertonissa ja teki kahdeksan maalia.

Viime kaudella Deulofeun rooli Evertonissa pieneni Espanjalaisen kevät kului lainalla AC Milanissa.