Valioliigan mestarijoukkue Chelseassa maaleja mättäneen Diego Costan valioliigauralle vaikuttaa tulevan nopeanpuoleinen loppu. Chelsea-manageri Antonio Conte ilmoitti kesäkuussa Costalle, ettei tälle ole enää tilaa joukkueessa.

Costaa vietiin kesken kauden siirtohuhuissa Kiinaan, mutta nyt miehen todennäköisimpänä osoitteena pidetään Costan vanhaa seuraa Atlético Madridia. Atlético tavoitteli aiemmin hyökkäykseensä Lyonin Alexandre Lacazettea, mutta punavalkoisille jäi lopulta luu käteen siirtokiellon myötä. Lacazette siirtyikin sitten keskiviikkona Arsenaliin.

Sky Sportsin mukaan Costa on nyt Atléticon hankintalistan kärjessä, ja seuran odotetaan tekevän Espanjan maajoukkuemiehestä tarjouksen tällä viikolla. Costa on halukas Atléticoon palaamaan – siitäkin huolimatta, ettei hän saa pelata seurassa ennen tammikuuta.

Ratkaisuksi pelituntumaongelmaan Atlético harkitsee Costan lainaamista nimeämättömälle kiinalaisseuralle vuoden 2017 loppuun saakka. Siirtoasiat on tosin saatava kirjoihin ja kansiin pian, sillä Kiinan kesän siirtoikkuna sulkeutuu jo 14. heinäkuuta.

Atlético Madrid myi Diego Costan Chelseaan kolme vuotta sitten 32 miljoonalla punnalla. Nyt siirtosumman uskotaan liikkuvan suunnilleen samoissa summissa, tai jäävän mahdollisesti jopa tuon alle.