Real Madridin ja Atlético Madridin pitkään kestänyt herrasmiessopimus siitä, että joukkueet eivät osta toistensa pelaajia, tulee erittäin suurella todennäköisyydellä rikkoutumaan pian. Theo Hernándezin 24 miljoonan euron ulosostopykälä on saanut Real Madridin toimimaan, ja kauppaa pidetään jo varmana. Asian on varhvistanut muun muassa Atlético Madridin seurapresidentti Enrique Cerezo.

Marca uutisoi, että ensi viikon maanantaina siirto saa viimeisen sinettinsä. Real Madrid aloittaa tuolloin ensimmäisten pelaajiensa kanssa valmistautumisen ensi kauteen. Lähteen mukaan tuolloin paljastetaan myös Theon siirto Los Blancosiin.

19-vuotias laitapuolustaja pelasi viime kaudella lainalla Deportivo Alavésissa. Pelaajan otteet saivat useas suurseurat kiinnostumaan hänestä.

Real Madridissa hänestä kaavaillaan ensin paikkaajaa ja lopulta seuraajaa brasilialaiselle Marcelolle, joka on pelannut Santiago Bernabéulla jo yli kymmenen vuotta.