Real Madridiin vahvasti yhdistetty Atlético Madrid -pelaaja: ”Siirto on ollut unelmani lapsesta saakka”

© Kuva: Getty Images

Atlético Madrid -puolustaja Theo Hernándezin siirtoa Real Madridiin on pidetty jo pitkään varmana. Kauppa uskotaan julkistettavan lähipäivien aikana.

Hernández tulee Atlético-perheestä. Theon isä Jean-Francois Hernández pelasi joukkueessa vuosituhannen alussa ja tällä hetkellä hänen isoveljensä Lucas Hernández on yksi joukkueen puolustuspään avainpelaajista. Vahvasta Atlético-taustasta huolimatta Theo kertoo, että on unelmoinut siirrosta kaupungin toiseen joukkueeseen.

– Se [siirto Real Madridiin] on ollut unelmani aina lapsesta saakka, Theo kertoi Marcan mukaan Los Angelesissa, jossa pelaaja on lomalla.

Vasta 19-vuotias laitapuolustaja pelasi viime kaudella lainalla Deportivo Alavesissa. Hänen peliotteensa käynnistivät Espanjan suurseurojen välisen kilpailun hänen hankkimisesta. Real Madrid voitti tuon kamppailun, ja nuorukaisesta odotetaan paikkaajaa ja tulevaa korvaajaa Marcelolle.

– Olen innoissani ja odotan todella kovasti, että pääsen pelaamaan maailman parhaiden pelaajien kanssa.

Hernándezin siirtokorvaus on 26 miljoonaa euroa. Kyseinen ulosostosumma on kirjattu hänen sopimukseensa viime kesänä.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.