Athletic ilmoitti juuri verkkosivuillaan ikävän uutisen. Nimittäin Yeray Álvarezin kivessyöpä on uusiutunut.

Yeray joutui siten jättämään Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen juuri ennen EM-kisojen alkua. Päättyneellä kaudella Athleticin puolustuksessa suuren roolin saaneella Álvarezilla todettiin joulukuun lopussa kivessyöpä ja Yeray oli sivussa pelikentiltä muutaman kuukauden ajan.

Yksi maan lupaavimmista puolustajista on seuran tiedotteen mukaan noin kolme kuukautta sivussa ja keskittyy täysin pikaisesti alkaviin kemoterapiahoitoihin.

Athleticille takaisku on myös melkoinen, sillä Yerayta pidetään edustusjoukkueen parhaimpana keskuspuolustajana. Espanjalaismedioiden mukaan Álvarez olisi ollut mukana Espanjan A-maajoukkueessa kesäkuun ensimmäisten päivien otteluissa, jos alle 21-vuotiaiden maajoukkue ei pelaisi juuri alkavissa nuorten EM-kisoissa.