Espanjalainen Cadena Ser uutisoi, että Lionel Messi on tehnyt uuden jatkosopimuksen FC Barcelonan kanssa. Hänen edellinen tulisi päätökseen kesällä 2018, joten tätä uutista Barcelona-kannattajat ovat jo odottaneetkin.

Uusi sopimus on lähteen tietojen mukaan kolmen vuoden pituinen ja se sisältää myös option neljännestä vuodesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että argentiinalainen on kiinni katalonialaisseurassa aina vuoteen 2022 saakka. Tuolloin hän olisi 35-vuotias.

Messin sopimuksen numerot ovat odotetustikin käsittämättömiä. Hyökkääjän palkka tulee olemaan verojen jälkeen 30 miljoonaa euroa vuodessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mahdollisen sopimuksen hurjin lukema, sillä koko uransa Barcelonassa pelanneen taituin ulosostosumma tulisi nousemaan 400 miljoonaan euroon nykyisestä 250 miljoonasta eurosta.

Kaikkien yksityiskohtien uutisoidaan olevan jo selvillä, mutta paperiin ei laiteta allekirjoituksia ennen kesäkuun 30. päivää kirjanpidon takia.

Messillä on tällä hetkellä kasassa 585 ottelua Barcelonan paidassa. Maaleja on tullut huimat 510.