Kulunut viikko on ollut Osasunan tämän kauden paras – heittämällä. Pamplonalaiset voittivat kummatkin viikon ottelunsa Alavésia ja Leganésia vastaan.

Ennen kyseisiä kamppailuja Osasuna oli onnistunut voittamaan vain yhden ja ainoan kerran sarjassa. Se tapahtui lokakuun puolivälissä, joten monet ovat kummastelleet ja iloinneet Osasunan heräämistä. Tosin seuran kannalta herääminen on tapahtunut auttamatta liian myöhään, koska sarjajumbo on kymmenen pisteen päässä putoamisviivan yläpuolella olevasta Leganésista.

Tosin piste-ero oli jo 16 pistettä Leganésin hyväksi keskiviikkoiltana, joten ehkä Osasunalla on vielä pienen pieni mahdollisuus unelmoida sarjapaikkansa säilyttämisestä. Nimittäin viimeisen putoajan paikalla oleva Sporting on viiden pisteen päässä, eikä Sportingin ja Granadan viretilat aiheuta kehumista tuskin kenelläkään.

Osasunan riesana on haastava loppuohjelma, sillä seura joutuu pelaamaan vielä esimerkiksi Atléticoa, Sevillaa ja Barcelonaa vastaan. Tosin seura isännöi kotikentällään Sportingia, Granadaa ja putoamisviivan yläpuolella olevaa Deportivoa otteluissa, joissa putoajat todella ratkaistaan.

Kukaan tuskin tosissaan jaksaa uskoa Osasunan nousevan historiallisesti putoamisviivan yläpuolelle oltuaan ensimmäisestä kierroksesta lähtien viivan alapuolella, mutta sentään Osasunan kotiyleisö El Sadarilla sai kokea edes yhden kotivoiton – he, jos jotkut ansaitsevat sen.