Lauantain ensimmäinen La Liga –ottelu pelattiin Barcelonassa. Sarjassa ennen tämän päivän ottelua yhdeksäntenä ollut Espanyol kohtasi sarjanousijan Deportivo Alavésin.

Paikkansa keskikastista ottanut Alavés on tilanteessa, jossa heillä ei juuri ole putoamisuhkaa päällä, mutta europelipaikat ovat myös jo melko kaukana.

Ottelun ensimmäinen puoliaika ei ollut tilanteiden osalta kaikista viihdyttävin. 45 minuutin pelaamisen jälkeen ottelussa ei juurikaan nähty vaarallisia maalintekopaikkoja.

Toista puoliaikaa oli pelattu noin kymmenen minuuttia, kun David Lopez voitti pääpallon hyökkäyspään vapaapotkussa ja Pablo Piatti pääsi laittamaan pallon maaliin helposti lähietäisyydeltä.

Alavés sai luotua muutaman puolittaisen paikan, mutta lähelle maalintekoa se ei koko ottelun aikana päässyt. He eivät saaneet koko pelissä yhtään laukausta maalia kohti.

Näin ollen Piattin maali riitti Espanyolille kolmeen pisteeseen. Voiton myötä joukkueen toiveet europeleistä pysyi vielä elossa. Eroa kuudentena olevaat Atheltic Bilbaohon on nyt neljä pistettä.