Sevilla on aloittanut kautensa todella vahvasti. Sijoitus tiukassa sarjataulukossa on viides, mutta matkaa kärkisijoille on vain muutama piste. Mestarien liigassa andalusialaiset johtavat lohkoaan, eivätkä ole hävinneet Euroopassa tällä kaudella kertaakaan.

Jorge Sampaoli valittiin lokakuun parhaaksi valmentajaksi La Ligan toimesta. 56-vuotias argentiinalaisluotsi kertoi projektinsa alusta Sevillassa lehdistölle.

– Olen erittäin ylpeä tästä palkinnosta, sillä tässä sarjassa on valtavasti huippuvalmentajia. Minulle on äärimmäinen ilo voittaa tämä palkinto. Olemme voittaneet alkukaudella paljon, joka loogisesti auttaa projektimme alkua ja antaa meille itseluottamusta.

Sampaoli halusi myös kiittää seurajohtoa huimasta kesästä, sillä jopa puoli joukkuetta uudistui ja seura sai korvattua loistavasti lähteneet huippunimet.

– Ennen kaikkea haluan kiittää seurajohtoa. He tekivät loistavaa työtä kesällä ja antoivat meille mahdollisuuden hyvän joukkueen rakentamiseen. Saimme juuri sellaisia pelaajia, joita havittelimme taktiikkaamme soveltuvina pelaajatyyppeinä.

Myös kannattajat saivat Sampaolin kiitokset.

– Jos totta puhutaan, niin olen yllättynyt kannattajien intohimosta seuraa kohtaan. Tulen Etelä-Amerikasta, jossa jalkapallo on erittäin intohimoinen asia. Täällä se on kuitenkin ihan samalla tasolla ja sen takia meidän pitää pelata loistavasti, jotta ansaitsemme sen intohimon.

Sevilla kohtaa sarjan kahdennellatoista kierroksella Sportingin vieraskentällä lauantaina.