Espanjalaislehti Marca on julkaissut otteita puoli vuotta sitten edesmenneen hollantilaislegendan Johan Cruyffin haastattelusta, joka esitettiin Espanjan televisiossa eilen ohjelmassa nimeltä ”Grácies, Johan”. Barcelonassa sekä pelaajana että valmentajana suurtekoihin yltänyt ja voittoja kahminut Cruyff oli puhunut kameralle Lionel Messiä käsittelevässä dokumenttielokuvassa.

Cruyff oli yksi oman aikansa merkittävimmistä pallotaitureista ja hänellä oli luonnollisesti sanottavansa myös oman aikansa ”pienestä suuresta” Messistä. Hollantilaissuuruus kuvaili mm. huvittavalla tavalla Messin, Xavin ja Andrés Iniestan yhteispelin toimivuutta.

– Messin, Iniestan ja Xavin etuna on, että he kaikki ovat samankokoisia. He voivat katsoa toisiaan silmiin pelatessaan. Eikä se ole vitsi, nämä yksityiskohdat voivat saada aikaan merkittävän eron, Cruyff kuvaili.

Cruyff kertoo tutustuneensa Messiin jo tämän ollessa 15-vuotias poikanen.

– Juttelin (Frank) Rijkaardin kanssa ja hän puhui minulle pienestä pojasta, joka osasi käyttää vartaloaan. Kun pieni mies käyttää kroppaansa, iso mies ei osaa puolustaa. Jos hänellä on lisäksi voimaa, hänen pitämisensä on vaikeaa. Jalkapallotaitojensa lisäksi Messi osaa käyttää kroppaansa. Se, että hänestä tuli aikakautensa suurimpia, ei ollut nähtävissä heti. Valtava taitomäärä oli.

Maalinteko vaikeampaa ilman muuria?

Koko jalkapalloilua ja sen taktiikoita mullistanut Cruyff heräsi myös pohtimaan nykyfutiksen lainalaisuuksia ja mm. pelaajamuurin merkitystä.

– Minusta on yllättävää, että aina kun 21 metrissä tapahtuu rike, vastustaja rakentaa muurin. Minä sanoisin, että älkää tehkö muuria, vaan antakaa hänen vetää. Yritä itse vetää 21 metristä ilman muuria. Se on todella vaikeaa. Muuri tekee siitä helpompaa. Kun otetaan tähtäysapu ja maalivahdin kuollut kulma pois… Kun näen näitä juttuja, mietin, että minun pitäisi alkaa taas valmentamaan, Cruyff pyöritteli.