Barcelona haki kuudennen kierroksen ottelussaan neljännen voittonsa, kun Sporting kaatui Gijónissa jopa 5-0. Vierasjoukkueen päävalmentaja Luis Enrique lähti otteluun varsin reservipainoisella miehistöllä, kun useat normaalit avauskokoonpanon pelaajat saivat lepovuoron.

Se näkyikin alussa kentällä, koska Sporting vyörytti ensimmäiset puoli tuntia enemmän ja vähemmän kohti vieraiden maalia. Puolen tunnin kohdalla Barcelonan maalivahti Marc-André ter Stegen yritti saada laidalta tulleen keskityspallon haltuunsa boksin rajalla, mutta pallo lipesi saksalaisen käsistä ja pallo kävi selkeästi boksin ulkopuolella, vaikka pallo oli vahdin hallussa. Tuomari ei kuitenkaan viheltänyt ulosajoa tai pilkkua isännille.

Barcelona rankaisi seuraavasta hyökkäyksestä, kun tuttuun katalonialaiseen tapaan hyökkäyskolmikko, jossa Arda Turan korvasi Leo Messiä, rakenteli maalipaikan ja siirsi pallon Luis Suárezille tyhjän maalin eteen. Uruguaylaiskärki ei epäonnistunut ja siirsi vieraat johtoon. Se rikkoi valtavasti Sportingin peliä ja Barcelona iski heti seuraavalla minuutilla toisenkin osuman.

Sergi Roberto keskitti pelivälineen laidalta boksin keskelle nousseelle Rafinhalle ja brasilialaisella oli helppo työ ratkaista peli. Barcelona osui vielä kolme kertaa ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana. Suárezin tilalle kentälle tullut Paco Alcácer laukoi pallon tolppaan ja Neymar pääsi laittamaan vastapallon tyhjään maaliin. Neljäs osuma oli Ardan käsialaa, joka pääsi vapaasti puskemaan Sportingin rangaistusalueen keskeltä pallon ohi Iván Cuellárin. Viides osuma oli varsin barcelonamainen, kun Neymar syötettiin puolustuslinjan taakse ja brasilialainen onnistui tuttuun tapaansa maalin edustalta.

Barcelona nousi hetkellisesti sarjakärkeen tasapisteiden muodossa Real Madridin kanssa, mutta Madrid kohtaa illalla vieraskentällä Las Palmasin.

La Liga lauantaina

14.00 Eibar-Real Sociedad
1-0 Asier Illarramendi (oma maali, 57.)
2-0 Bebé (66.)
17.15 Sporting-Barcelona
0-1 Luis Suárez (29.)
0-2 Rafinha (32.)
0-3 Neymar (81.)
0-4 Arda Turan (85.)
0-5 Neymar (88.)
19.30 Athletic-Sevilla
21.45 Las Palmas-Real Madrid