Kesän Copa América Centenarion päätyttyä argentiinalaisittain jälleen uuteen karvaaseen finaalipettymykseen koko jalkapallomaailma pysähtyi, kun Lionel Messi ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa. Kului muutama kuukausi, ja nyt ”Kirppu” on jo maajoukkuepaitaan palannut. Muistoksi kesän piinaavasta tappiosta jäi kuitenkin Messin uusi look.

-Minun oli pakko muuttaa jotain aloittaakseni alusta. Mietin kaikkea tapahtunutta ja tarvitsin sitä.

Argentiinan kapteeni tilittää myös ymmärrettäviä syitä maajoukkuepaidasta vetäytymiseen.

-Siltä minusta tuntui sillä hetkellä, sillä olin niin turhautunut. Kaikki kaatui päälleni. Tuntui, että se oli kaiken loppu, sillä pettymys oli valtava, Messi kertoi argentiinalaisen TV-ohjelman Polémica en el Bar haastattelussa.

-Tein lopettamispäätöksen ajattelematta asiaa ihmeemmin. Olin varma siitä, että tämä Copa América on meidän. Olen tavoitellut voittoa maajoukkueen kanssa jo pitkään. Se on unelmani.

-Kuitenkin, kun aikaa kuului, aloin toipua pettymyksestä ja tarkastelin Argentiinan joukkuetta. Silloin tajusin, että jonain päivänä hetkemme on tuleva, Messi kuvailee jalkapallofaneja ilahduttaneesta paluupäätöksestään La Nacion –sivuston mukaan.