Diego Costa palasi Espanjan maajoukkueen mukaan, kun uusi maajoukkuevalmentaja Julen Lopetegui kutsui kärjen ensimmäistä kertaa mukaan sitten viime marraskuun. Costa aloitti Belgia-ystävyysottelun penkiltä, mutta Álvaro Moratan loukkaannuttua Costa vaihdettiin kentälle ensimmäisellä jaksolla.

Chelsea-kärki pelasi pirteän pelin ja oli ehdottomasti yksi joukkueensa parhaista, mutta sai silti kritiikkiä ottelun jälkeen toimittajilta. Costan kommentit olivat jotenkin odotettuja.

– Jos minä olisin synnynnäinen espanjalainen ja edustaisin Real Madridia tai Barcelonaa, niin sanoisitte, että pelasin hyvän ottelun ja maali tulee vielä. En ole Espanjasta kotoisin, joten etsitte koko ajan jotain, josta voitte kritisoida minua.

Costa kommentoi muutamaa päivää aikaisemmin sitä väitettä, jonka mukaan Del Bosque ei valinnut kärkeä mukaan EM-kisoihin kyseenalaisen pelityylinsä takia.

– Jos se oli siitä kiinni, niin kieltäydyn edustamaan Espanjaa tästä lähtien. Minä en ala muuttamaan pelityyliäni.

Barcelonan Jordi Alba puolustaa hyökkääjää.

– Seisomme kaikki Costan takana. Hän on meille äärimmäisen tärkeä pelaaja ja antaa meille paljon kentällä. Jos Diego pelaa kuten Belgiaa vastaan, niin se on Costan paras ase mediaa vastaan. Loppujen lopuksi kaikki mielipiteet ja kritiikit ovat osa jalkapalloa.

Diego Costa on mitä todennäköisimmin Espanjan avauksessa, kun Liechenstein vierailee Leónissa maanantaina MM-karsinta-avauksessa.