Suurin odotuksin – niin kuin historian saatossa tunnetaan – kauteen lähteneet Atlético-kannattajat ovat joutuneet pettymään sarjan kahdella ensimmäisellä kierroksella. Käteen on jäänyt kaksi pistettä kahden tasapelin johdosta, mutta viime viikonloppuinen ottelu Leganésia vastaan kruunasi punavalkoisten epätoivon. Miksi?

Itse peli oli sen verran mielikuvituksetonta, ettei lopulta Madridin lähiössä vieraillut pääkaupungin suurseura edes ansainnut täyttä pistepottia. Mundo Deportivo kertoi, että sarjan historia on todistanut neljään otteeseen sellaista mestaria kauden päätteessä, joka ei onnistunut voittamaan kahta ensimmäistä otteluaan. Viimeksi siihen pystyi Barcelona Pep Guardiolan debyyttikaudella. Barcelona on onnistunut tekemään sellaisen suorituksen kolmesti ja Real Madrid kerran.

Atlético voi tällä hetkellä tuudittautua siihen, että kausi on kliseisesti äärimmäisen pitkä ja edessä on vielä 36 ottelua, mutta pelillisesti kurssi pitäisi saada käännettyä välittömästi. Seuraavaksi vastaan asettuu vieraskentällä Celta, joka on lähtökohtaisesti erittäin haastava etappi Simeonen laumalle. Viime kauden ensimmäisen puolikkaan loistavasti pelannut Celta on tosin aloittanut kautensa kahdella tappiolla.

Toimittajan sana:

Atléticolla on käytössään parempi joukkue, kuin viime kaudella – se on fakta. Avauskokoonpano on pysynyt aika pitkälti samanlaisena, joten voisi olettaa, että Diego Simeonen pelitapa on kesän aikana iskostunut vielä entistä vahvemmin pelaajistoon kiinni. Mikä sitten mättää? Simeone on saanut kritiikkiä siitä, että on lähtenyt sarjaan nousseiden Alavésin ja Leganésin kimppuun varsin puolustavalla formaatiolla.

Vanha tuttu neljän keskikenttä ei ole sisältänyt niin sanottuja hyökkääviä pelaajia ollenkaan, joten pelinrakentelu on jäänyt keskimääräistä heikommaksi. Balaídosilla Celtan vieraana ensi lauantaina Atlético on pakkovoiton edessä, mutta miten se näkyy pelissä? Simeonen tuntien ei oikeastaan mitenkään, koska tuo pelillinen aggressiivisuus on jatkuvaa. Kevin Gameiro ja Antoine Griezmann viettävät puolitoista viikkoa Ranskan maajoukkueen mukana kehitellen yhteispeliään, joten eiköhän silläkin saralla päästä hieman eteenpäin.

Loppusanana voi todeta sen, että jos Simeone saa pelinrakentelun Nico Gaitánin ja Yannick Carrascon käsiin, niin se kuuluisa tulosvarmuus jatkuu jatkumistaan. Jos maalinteko-ongelmat jatkuvat, niin melankoliankadulla sijaitseva Vicente Calderón saa todistaa harmaata sarjakautta. Tälläkin hetkellä piste-ero Barcelonaan ja Real Madridiin on neljä pistettä, joka on La Ligassa todella suuri määrä. Toisaalta jos joku nostaa Atletin pelillisestä suosta ja kaataa Barcelonan vierasottelussa viidennellä kierroksella, se on juuri Diego Pablo Simeone.