La Ligan viikonlopun kierroksen avauksessa Real Madrid ja Cristiano Ronaldo järjestivät Santiago Bernabéulla melkoisen näytöksen. Celta Vigo ei onnistunut lainkaan haastamaan isäntiään, kun Los Blancos mylläsi vieraidensa yli murskaavin 7-1-numeroin. Ottelun sankariksi noussut Ronaldo iski näistä osumista neljä.

Realin otti kuskin paikan heti alussa. Pallonhallinta meni ensimmäisillä minuuteilla 51-prosenttisesti madridilaisille. Kolmannella minuutilla Danilo yritti kaukaa avausmaalia, mutta brassin veto meni ylärimaa hipoen ohi maalin.

Selvittyään ensimmäisen kympin paineesta Celta myös alkoi saamaan pelistä kiinni. 16. minuutilla Keylor Navas torjui pallon vaarallisesti eteensä ja Iago Aspas laukoi vasta pallosta uhkaavasti kohti oikeaa nurkkaa. Real-vahti oli tilanteen tasalla peitettyään laukauksen komealla venytyksellä.

Neljä minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä. Cristiano Ronaldo laukoi rangaistusalueen tuntumasta kohti vasenta nurkkaa, mutta Ruben Blanco vigolaisten maalilla pysäyti yrityksen. Hetkeä myöhemmin Celta-vahti jouti venymään uuteen torjuntaan. Isco laukoi keskelle, joten yritys ei tuottanut Blancolle suurempia vaikeuksia.

Realin paine tuotti vielä ennen taukoa tulosta, sillä avausmaali syntyi 41. minuutilla. Isco keskitti kulmapotkusta vasemmalle, josta Pepe nousi Celta puolustajien yläpuolelle puskemalla pelivälineen vasempaan nurkkaan. Blanco ei aivan ehtinyt venytyksellään pallon eteen, joten Real tauolle 1-0-johdossa.

Los Blancosin etumatka kasvoi heti toisen puoliskon alkupuolella kahteen maaliin, kun Cristiano Ronaldon laukaus upposi 30. metristä Blancon taakse. Vain kahdeksan minuuttia 2-0-osumasta portugalilaistaituri rankaisi uudelleen. Blanco jähmettyi täysin paikoilleen, kun Ronaldon vapaapotku upposi vasempaan ylänurkkaan.

Celta pääsi vielä hetkellisesti peliin mukaan Iago Aspasin kavennettua 62. minuutilla eron 3-1:een Sergi Gómezin vapautettua hyökkääjän läpiajoon. Ilo kuitenkin oli hetkellistä, sillä kolme minuutia myöhemmin syntyi Ronaldon hattutemppu. Päivän kolmantensa portugalilainen viimeisteli suoraan Iscon syötöstä.

Hatut eivät olleet vielä nälkäiselle Ronaldolle tarpeeksi ja lisää oli tulossa heti viimeisen vartin alkuun. Real-hyökkääjä puski pallon sisään Jese Ródriguezin kulmapotkusta. Ródriguez viimeisteli itse kaksi minuuttia myöhemmin seuraavan osuman. Espanjalainen laukoi matalana vasempaan alakulmaan.

Real osui Ródriguezin osuman jälkeen vielä kerran Gareth Balen naulattua viimeisellä kympillä loppusilauksen. Walesilainen pujotteli pitkällä juoksulla Celta-puolustuksen läpi ja päätti suorituksensa taitavalla viimeistelyllä oikeaan alanurkkaan. Lisämaaleja ei nähty, joten Realille pisteet numeroin 7-1.

La Liga lauantaina

Real Madrid-Celta Vigo 7-1 (1-0)

1-0 Pepe (41.)
2-0 Cristiano Ronaldo (50.)
3-0 Cristiano Ronaldo (58.)
3-1 Iago Aspas (62.)
4-1 Cristiano Ronaldo (65.)
5-1 Cristiano Ronaldo (76.)
6-1 Jese Ródriguez (77.)
7-1 Gareth Bale (81.)

Villarreal-Las Palmas klo 19:15

Getafe-Sevilla klo 21:30

Deportivo la Coruna-Málaga klo 23:05