Javier Mascherano on vahvistanut Barcelonan tuomioistuimelle kiertäneensä veroja siirryttyään Liverpoolista katalonialaisseuraan. 31-vuotias Argentiinan maajoukkuepelaaja myönsi jättäneensä vuosina 2011-2012 yli miljoonan veroista maksamatta.

Mascheranoa syytettiin syyskuussa Espanjan veroviraston huiputtamisesta. Keskikikenttäpelaaja käytti syytösten mukaan ulkomaisia yhtiöitä vähentääkseen kuvaoikeuksista aiheutuvia kuluja.

Espanjan verolain mukaan pelaajan on maksettava kuvaoikeuksien tuloista 15 prosentin vero. Maan verohallinnon mukaan Mascherano ei maksanut tätä summaa.

Mascherano vietti lopulta torstaina vain muutaman minuutin oikeuden edessä. Oikeusistuimen tietojen mukaan argentiinalainen on maksanut jo velkansa takaisin.

Lähde: Sky Sports

Muokkaus 29.10.2015 klo 17:15 kuvaoikeuksien tuloista maksetttava 15 prosentin vero.