Sevilla joutuu tulemaan seuraavan noin kuuden viikon ajan toimeen ilman Adil Ramia. Toppari kärsii vasemman jalan lähentäjälihaksen vammasta. Sevillan tiedotteessa sanottiin, että loukkaantuminen tapahtui harjoituksissa.

Kesällä Sevillaan siirtynyt Rami on pelannut täydet minuutit joukkueen kaikissa kolmessa tämän kauden ottelussa. Kahden liigaottelun lisäksi Rami pelasi Uefa Super Cupin ottelun alusta loppuun.

Mikäli arvio sairausloman pituudesta pitää paikkansa, Ramilta jäävät väliin liigaottelut Levantea (vieras), Celta Vigoa (koti), Las Palmasia (vieras), Rayo Vallecanoa (koti), Barcelonaa (vieras) ja Eibaria (koti) vastaan. Lisäksi ranskalaispuolustaja huilaa kolme ensimmäistä Mestarien liigan ottelua, joissa Sevilla kohtaa Borussia Mönchengladbachin (koti), Juventuksen (vieras) ja Manchester Cityn (vieras).

Toimittajan sana

Ramin loukkaantuminen tuli Sevillan kannalta erittäin huonoon saumaan. Toppareista Nicolás Pareja loukkasi polvensa viime huhtikuussa. Hän on näillä näkymin pelikunnossa lokakuun lopussa. Viime La Liga -kierroksella Daniel Carrico puolestaan loukkasi reitensä. Hän on sivussa loka-marraskuun vaihteeseen. Nyt vielä Ramin kohdalle osui suhteellisen pitkäkestoinen loukkaantuminen.

Sevillan kokoonpanosta löytyy vielä kaksi selkeää topparia: Timothée Kolodziejczak ja kesällä Interistä lainattu Marco Andreolli. Heistä kumpikaan ei ole pelannut tällä kaudella. On hyvin mahdollista, että päävalmentaja Unai Emery siirtää seuraavan parin kuukauden ajaksi Grzegorz Krychowiakin keskikentältä toiseksi toppariksi.