Kauan se otti. Málaga onnistui pitämään Barcelonan maaleitta 281 minuutin ajan, ennen kuin ratkaisijoista lähes se epätodennäköisin, Thomas Vermaelen, vapautti katalaanit piinasta. Reilu vartti ennen täyttä aikaa syntynyt maali jäi ottelun ainoaksi ja takasi Barcalle täydet sarjapisteet. Edellisen kerran Barcelona oli onnistunut tekemään maalin Málagan verkkon 26. tammikuuta vuonna 2014.

Taika oli murtua jo aivan ottelun alussa, sillä Barcelona sai pallon maaliin neljännellä peliminuutilla. Luis Suárez oli kuitenkin rikkonut kulmapotkutilanteessa Marcos Angeleria ennen kuin hän puski pallon ohi maalivahti Carlos Kamenin, ja maali hylättiin.

Ottelun avausmaali oli uudestaan melko lähellä 19 minuutin kohdalla. Claudio Bravo oli tuttuun tapaan hyvin ylhäällä Barcelonan pitäessä palloa. Kotijoukkue menetti yllättäen pelivälineen hallinnan, ja Juankar laukoi saman tien puolen kentän takaa kohti Barca-maalia. Bravo saattoi vain katsella, kun pallo liiteli hänen ylitseen maalin katolle.

Vielä lähempänä maalia oltiin kuutisen minuuttia myöhemmin. Kulmapotkutilanteen jälkeen pallo keskitettiin täysin vapaaksi jääneelle Javier Mascheranolle, jonka pusku kimposi yläriman kautta maalipotkuksi.

Oliko pilkun paikka, kahdesti?

Molemmat joukkueet loivat avauspuolikkaalla muutamia muitakin – tosin puolittaisia – maalintekotilanteita. Nordin Amrabat haki vastahyökkäyksen päätteeksi matalalla keskityksellä maalin edestä hyökkääjää, mutta syöttö valui hiukan liiaksi eteen.

Hetkeä myöhemmin Andrés Iniesta syötti pystyyn Suárezille, joka laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan. Kuti jäi löysäksi, eikä Kamenilla ollut vaikeuksia torjunnassa.

Ensimmäisen jakson lopussa nähtiin hieman erikoinen tilanne. Neymar narutti rangaistusalueella Torresia, joka liukui tilanteesta ohi. Liukuessaan Miguel Torres koski palloon kädellään ja vei samalla pelivälineen Neymarilta. Erotuomari Santiago Jaime Latre ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rikettä.

Pian edellisen tilanteen jälkeen kotiyleisö vaati toisen kerran rangaistuspotkua. Angeleri kaatoi Suárezin – maalipotku.

Tauolle lähdettiin tilanteessa 0-0. Barcelona hallitsi palloa ja onnistui muutaman kerran antamaan murtavan syötön Málagan puolustuslinjan selustaan. Málaga puolestaan puolusti erinomaisesti kollektiivina. Joukkue joutui valumaan melko alas, mutta silti ensimmäisellä 45-minuuttisella Málagalta nähtiin muutamia hyvin potentiaalisia vastahyökkäyksiä tyyppiluokkaa neljällä kolmea vastaan.

Peli vahvemmin Barcan haltuun

Toisen puoliskon alkuun Barcan hyökkäyskaksikko rakensi hyvän tilanteen. Neymar syötti Messille ja syöksähti puolustuslinjan selustaan. Messi nosti ensimmäisellä kosketuksella pallon brassille, joka olisi voinut jo laukoa. Neymar kuitenkin yritti vielä jättää takaviistoon Messille, joka ei syöttöä tavoittanut.

Pari minuuttia myöhemmin Neymar ohitti kompuroineen puolustajan. Jälleen olisi ollut sauma laukoa, mutta hyökkääjä syötti pari metriä sisemmäs Messille. Kirppu haki alakulmaa – Kameni torjui. Tilannetta seurannut kulmapotku pelattiin matalana Vermaelenille, jonka laukauksesta jäi voima uupumaan.

Kotijoukkue jatkoi hyökkäysten vyöryttämistä. Messi pääsi laukomaan erinomaisesta paikasta. Kameni torjui taas.

Messi – Kameni, Messi – Kameni

Maali alkoi jo melko vahvasti roikkua ilmassa. Tunnin pelin jälkeen Sergi Roberto haki matalalla keskityksellä maalin edestä Suárezia. Tilanteeseen ehti viime hetkellä väliin Málaga-puolustaja, jonka katkosta pallo oli kimmota omaan maaliin.

Lähes heti perään Barcelona hyökkäsi jälleen oikeaa kaistaa pitkin. Messi laukoi pienestä kulmasta – jälleen Kameni veti pidemmän korren. Seuraavan kerran kaksikko otti yhteen 70. minuutilla. Messin laukaus lähti tällä kertaa selvästi boksin ulkopuolelta. Tulos: Kameni torjui.

Vermaelenin ensimmäinen

Lopulta Barcelona sai palkinnon lukuisista yrityksistään. Neymarin hankkima vapaapotku johti Messin kuljetukseen, joka puolestaan johti kulmapotkuun. Kulmurin jäljiltä pallo päätyi Suárezille, joka keskitti vasemmalta laidalta maalille. Kameni syöksyi väliin, mutta torjui pallon suoraan Vermaelenille. Erinomaisesti kauden ensimmäiset ottelut pelannut belgialainen sijoitti tyhjiin Barca-uransa ensimmäisen maalin.

2-0-maali oli kohtuullisen lähellä muutama minuutti avausosuman jälkeen. Jordi Alba jatkoi pitkän syötön Suárezille, jonka vasemman jalan laukaus helähti sivuverkkoon. Seuraava tilanne noudatti taas tuttua kaavaa. Neymar petasi paikan Messille, joka laukoi. Kameni torjui.

Tasoitus lähellä

Málaga oli masentaa Barcan ottelun lisäajalla. Vastahyökkäyksestä pallo pelattiin vasemmalta kaistalta maalin eteen. Alba ehti viime hetkellä ryöväämään pelivälineen hyökkääjä Charlesin jaloista. Lähes heti perään pilli soi, Barcalle pisteet lukemin 1-0, aivan kuten avauskierrokselta. Tuloksen lisäksi Málaga sai ottelussa loukkaantumisten suhteen jobinpostia. Weligtonin uskottiin olleen jo toipunut vammastaan, mutta toppari joutui kävelemään 25 minuutin pelin jälkeen vaihtoon.

Voiton ansiosta Barcelona siis jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä. Málagalla on pisteitä kasassa yksi. Maalitili on joukkueelta vielä avaamatta.

Lauantai-illan aiemmassa ottelussa Real Sociedad päätyi maalittomaan tasapeliin Sporting Gijónin kanssa. Molemmat joukkueet pelasivat 0-0-tuloksen myös kauden avauskierroksella.

Kokoonpanot

Barcelona

13 Bravo
20 Roberto
14 Mascherano
23 Vermaelen -> Mathieu (90.)
18 Alba
5 Busquets
4 Rakitic -> Rafinha (63.)
8 Iniesta
10 Messi
9 Suárez
11 Neymar -> Sandro (87.)

Barcelona, vaihtopenkki

12 Rafinha
15 Bartra
17 Munir
28 Gumbau
24 Mathieu
19 Sandro
1 ter Stegen

Málaga

1 Kameni
18 Rosales
15 Angeleri
3 Weligton -> Albentosa (25.)
23 Torres
12 Tissone
14 Recio
10 Horta -> Juanpi (76.)
11 Amrabat -> Charles (54.)
7 Juankar
20 Cop

Málaga, vaihtopenkki

2 Albentosa
28 Juanpi
19 Boka
9 Charles
17 Duda
5 Espinho
13 Ochoa

La Liga lauantaina

Real Sociedad-Sporting Gijón 0-0

Barcelona-Málaga 1-0 (0-0)
1-0 Thomas Vermaelen (73.)

Celta Vigo-Rayo Vallecano klo 23

Real Madrid-Real Betis klo 23.30