La Liga -kauden viimeinen kierros pelataan tänään. Levante ja Elche ottavat varaslähdön klo 17.30 Suomen aikaa. Kahdeksan ottelua pelataan yhtä aikaa klo 19.30, ja kierroksen päättää Madridin paikallispeli Real Madridin ja Getafen (klo 21.30) välillä. Paljon on jo ratkennut, mutta paljon on vielä myös pelissä.

Mestaruusjuhlat ja jäähyväiset

Barcelona on jo varma mestari. Sillä ei siis ole panosta ottelussa Deportivo La Coruñaa vastaan. Barcan kohdalla mielenkiinto syntyy kahden pelaajan tarinoista. Toinen tarinoista on suurempi. Seuran pitkäaikainen edustaja – jopa ikoni – Xavi, pelaa uransa viimeisen liigaottelun Barcelonan paidassa. Päävalmentaja Luis Enrique sanoi jo, että Xavi on avauksessa. Samalla 35-vuotias pelintekijä pääsee nostamaan mestaruuspokaalia. Toinen tarina on ehkä pienempi, mutta merkityksellinen sekin. Thomas Vermaelen nimittäin pelaa ensimmäisen ottelunsa katalaanien edustusjoukkueessa.

Vaikka Barcalla ei ottelussa ole pelattavaa, peli ei missään nimessä ole merkityksetön. Depor on tällä hetkellä ensimmäisen säilyjän paikalla. Putoamisviivan alle on matkaa kaksi pistettä. On hyvin mahdollista, että alapuolella oleva Eibar voittaa omassa ottelussaan Córdoban, jolloin Deporin on yllettävä Barcaa vastaan vähintään tasapeliin.

Lukuisia muitakin jäähyväisiä?

Xavi lähtee varmasti kuluvan kauden jälkeen, mutta hän ei jää ainoaksi lähtijäksi. Barcelonan pelaajista myös Dani Alves ja Pedro saattavat tänään pelata viimeisen liigaottelunsa Barca-paidassa. Liipaisimella on etenkin Alves, jonka sopimus umpeutuu kesäkuun lopussa. Barcelona on tehnyt oikealle pakille jatkosopimustarjouksen, mutta Alves ei ainakaan toistaiseksi ole allekirjoittanut. Pedron sopimus puolestaan päättyy vuoden kuluttua. Pedro on jäänyt hyökkääjien nokkimisjärjestyksessä Lionel Messin, Neymarin ja Luis Suárezin taakse, eikä siirto muualle olisi yllätys.

Alvesin ja Pedron lisäksi lähtijöitä voi olla paljon myös Real Madridin leirissä. Sami Khediran lähtö on jo varmistunut. Viimeistä peliään saattaa seurata myös päävalmentaja Carlo Ancelotti, jonka tilalle on vahvasti huhuiltu Rafael Beníteziä. Pelaajista Khediran lisäksi saattavat olla lähdössä Fábio Coentrão, Álvaro Arbeloa, Asier Illarramendi, Javier Hernández (laina päättyy) ja Jesé.

Valencia vai Sevilla Mestarien liigaan?

Päätöskierroksen mielenkiintoisimpia kysymyksiä on: mikä joukkue on Espanjan neljäs edustaja ensi kauden Mestarien liigassa? Tarkalleen ottaen neljäs saa paikan Mestarien liigan karsintoihin, mutta lohkovaiheeseen pääsyn ei pitäisi olla erityisen haastavaa.

Barcelona, Real Madrid ja Atlético Madrid ovat paikkansa jo varmistaneet. Jäljellä olevasta paikasta kisaavat Valencia ja Sevilla. Ennen lauantain otteluita Valencialla on 74 ja Sevillalla 73 pistettä. Keskinäisen vertailun voittaa Valencia, joten etu on Lepakoiden puolella. Päätöskierroksella Sevilla pelaa Málagan ja Valencia Almerían vieraana. Lisää mielenkiintoa tuo se, että Málagalla ei ole enää panosta, mutta Almería taistelee tosissaan sarjapaikastaan.

Jotta Sevilla nousisi neljänneksi, sen on pakko voittaa. Lisäksi Valencia saisi pelata maksimissaan tasan. Valencialle puolestaan voitto riittää varmasti Mestarien liiga -sijoitukseen. Tappiokin riittää, jos Sevilla ei voita.

Kaksi putoaa – kaksi säilyy

Sarjataulukon alapäässä neljä joukkuetta on kahden pisteen sisällä toisistaan. Almeríalla ja Eibarilla on 32 pistettä – Granadalla ja Deporilla pisteitä on 34. Säilymistaistelun tilanne käytiin tarkemmin läpi aiemmin julkaisemassamme jutussa. Lyhykäisyydessään tilanne on seuraava: päätöskierroksella Eibarin ainoa toivo säilymisestä on voitto Córdobasta. Almeríalla on sama tilanne Valenciaa vastaan. Granada ja Depor säilyvät varmasti, mikäli ne voittavat viimeisissä otteluissaan Atlético Madridin ja Barcelonan.

Yhtälössä on sekin mahdollisuus, että joukkueet päätyvät tasapisteisiin. Granada voittaa keskinäisten otteluiden vertailussa Deporin ja Eibarin, mutta häviää Almeríalle. Depor voittaa Eibarin mutta häviää sekä Granadalle että Almeríalle. Eibar häviää keskinäisessä vertailussa Granadalle ja Deporille mutta voittaa Almerían. Almería puolestaan voittaa Granadan ja Deporin, mutta häviää Eibarille.