Tiistain myöhäisillassa nähtiin yksi kauden odotetuimmista kohtaamisista. Athletic Bilbao isännöi San Mamésilla naapuriaan Real Sociedadia. Ottelussa nähtiin kaksi maalia, rangaistuspotku, viisi varoitusta ja yksi ulosajo. Päätösvihellyksen soidessa lukemat kirjattiin tasan 1-1.

Ottelun ensimmäinen erinomainen tilanne nähtiin 13 minuutin kohdalla. Athletic hyökkäsi tavoilleen uskollisena keskityspallon kautta. Aritz Aduriz puski takatolpalta, mutta La Realin maalivahti Gerónimo Rulli venyi erinomaiseen reaktiotorjuntaan.

Toinen puoliaika oli ehtinyt vanheta noin viisi minuuttia, kun vieraiden maalilla nähtiin erikoinen tilanne. Rulli hävisi korkean pallon Adurizille tilanteessa, josta usein vihelletään vapaapotku maalivahdin hyväksi. Koska Rulli oli maassa ja maali tyhjillään, Mikel González joutui kaatamaan Adurizin. Tuloksena punainen ja rankkari, jonka Aduriz itse sijoitti verkkoon. Maali oli kokeneelle hyökkääjälle jo kauden 15:s La Ligassa. Saldo on parempi kuin esimerkiksi Karim Benzemalla, Gareth Balella ja Luis Suárezilla.

Vierasjoukkue ei lannistunut, vaan onnistui iskemään tasoituksen alivoimalla. Rubén Pardo antoi murtavan syötön puolustuslinjan selustaan, ja Alberto de la Bella sijoitti tarkasti takakulmaan.

Tasapeli nosti Athleticin tasapisteisiin seitsemäntenä olevan Málagan kanssa. Andalusialaisilla on tosin ottelu vähemmän pelattuna. La Real puolestaan jatkaa sijalla 12. David Moyesin johtama ryhmä on nyt pelannut kuusi ottelua putkeen ilman voittoa.

Myöhäisillan toisessa ottelussa Levante synkensi Córdoban tilannetta entisestään. Nousijajoukkue kärsi Levanten vieraana 0-1-tappion. Ottelun ainoan maalin viimeisteli David Barral, joka sai osumaansa erinomaisen syötön Víctor Casadesúsilta.

Kolmen pisteen potti nosti Levanten kuuden pisteen karkumatkalle putoamisviivasta. Kolmesta viime pelistä napatut seitsemän pistettä alkavat pikku hiljaa varmistaa valencialaisten sarjapaikan. Córdoba sen sijaan on lähes varma putoaja. Joukkue on tällä hetkellä viimeisenä, ja putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa jo 11 pistettä. Córdoba voi maksimissaan kerätä enää 12 pistettä, joten putoaminen on vahvistusva vailla varma.

La Liga tiistaina

Barcelona – Getafe 6-0 (5-0)
1-0 Lionel Messi rp. (9.)
2-0 Luis Suárez (25.)
3-0 Neymar (28.)
4-0 Xavi (30.)
5-0 Luis Suárez (40.)
6-0 Lionel Messi (47.)

Athletic Bilbao – Real Sociedad 1-1 (0-0)
1-0 Aritz Aduriz rp. (52.)
1-1 Alberto de la Bella (60.)

Levante – Córdoba 1-0 (1-0)
1-0 David Barral (41.)