Sevillan Carlos Bacca valittiin ehkä hieman yllättäen viime kauden parhaaksi eteläamerikkalaiseksi pelaajaksi. Vuosi sitten Club Bruggesta andalusialaisseuraan siirtynyt Bacca viimeisteli 35 ottelussa 14 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä.

Kolumbialainen voitti äänestyksessä brasilialaisen Neymarin ja argentiinalaisen Ángel di Marían. Reilu vuosi sitten Barcelonaan siirtynyt Neymar teki avauskaudellaan yhdeksän maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä.

Di María puolestaan pakotettiin Gareth Balen siirron takia keskikentälle. Di María sopeutui ja pelasi erinomaisen kauden Real Madridissa. Maalisyötöissä Nuudeli oli omaa luokkaansa. Niitä kertyi kauden aikana peräti 17. Kesällä di María kaupattiin Manchester Unitediin.

Toimittajan sana

No nyt todella ihmetyttää. Ensinnäkin, miten on mahdollista, että kolmen ehdokkaan joukossa on Neymar muttei esimerkiksi Lionel Messiä tai Alexis Sánchezia? Toiseksi, miten ihmeessä di María, joka oli viime kaudella yksi sarjan parhaita pelaajia ellei paras, ei voittanut pystiä? Nyt jotenkin haiskahti, että haluttiin kumarrella Brasilian markkina-alueen suuntaan (Neymar), eikä toisaalta haluttu palkita pelaajaa (di María), joka riitaantui Florentino Pérezin kanssa ja siirtyi Englantiin pelaamaan.