Sami Khedira on palannut Real Madridin harjoitusvahvuuteen. Syyskuun alussa tullut reisivamma ehti pitää keskikenttäpelaajan tällä kertaa pois kentiltä kuusi viikkoa. Vielä ei tiedetä, missä vaiheessa Carlo Ancelotti uskaltaa päästää Khediran tositoimiin.

Vamma aiheutti pienimuotoisen myrskyn Realin ja Saksan jalkapalloliiton välille, sillä molemmat osapuolet syyttivät loukkaantumisesta toisiaan. Viime viikkoina Khedira on noussut otsikoihin lähinnä siirtospekulaatioiden takia. Eri lehtien mukaan ainakin Arsenal ja Manchester United haluaisivat saksalaisen riveihinsä.

Toimittajan sana

Khediran epäonni voisi pikku hiljaa olla ohi. Viime kaudella keskikentän ankkuri loukkaantui maaottelutauolla. Marraskuussa tullut vamma piti Khediran lähes koko loppukauden sivussa. Tällä kaudella hän ehti pelata kahdessa ottelussa yhteensä puoli tuntia ennen uusinta loukkaantumistaan.