Sevilla tiedotti parantaneensa Carlos Baccan sopimusehtoja. Tiedotteen mukaan hyökkääjän ulosostohintaa ei nostettu aiemmasta 30 miljoonasta eurosta. Myöskään sopimuksen pituus (vuoteen 2018) ei muuttunut.

– Baccan sopimuksen parantaminen on seuran tapa osoittaa hänelle arvostusta. Hän siirtyi kesällä 2013 Club Bruggesta. Loikka La Ligaan ei ole vaikuttanut hänen pelityyliinsä tai tilastoihinsa, seuran tiedotteessa sanottiin.

– Olen hyvin iloinen seuran eleestä, koska heillä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä näin. Toivottavasti voin osoittaa kiitollisuuteni kentällä, Bacca kommentoi.

Sevillan puheenjohtaja José Castro korosti ”oikean teon tekemistä” motiviina.

– On totta, että sopimuksessa oli muutamia epäkohtia, kun vertaillaan muiden pelaajien sopimuksiin. Nyt kaikki on hoidettu. Teimme tämän päätöksen, koska koimme, että se oli oikea teko.

28-vuotias Bacca on tällä kaudella onnistunut neljä kertaa maalinteossa.

Toimittajan sana

José Castro puhui kauniita sanoja, mutta eiköhän totuus ole se, että Sevilla halusi varmistaa, että Bacca pysyy tyytyväisenä. Puhutaan kuitenkin sen verran hyödyllisestä pelaajasta hinta-laatusuhteeltaan. Bacca on osoittanut tehokkuutensa ja tasonsa hyökkääjänä. Olisi typerää päästää tämän tason pelaaja lähtemään seuran ahneuden takia. Pisteet siis Sevillalle hyvästä ratkaisusta.