Barcelona jatkoi puhdasta voittosaldoaan kauden kolmannella kierroksella. Vierailulla ollut baskijoukkue Athletic Bilbao kaatui Neymarin kahdella maalilla lukemin 2-0. Lionel Messi syötti molemmat osumat.

Vierasjoukkue aloitti ottelun todella terävästi. Minuuttiakaan ei ollut pelattu, kun Claudio Bravo joutui venymään Beñat Etxebarrian laukauksen eteen.

Pari minuuttia myöhemmin Barcakin sai ensimmäisen laukauksensa tilastoihin. Kuti merkittiin Munir El Haddadille, jonka laukaus painui yli maalin.

Viidennellä peliminuutilla Pedrolle pelattiin paikka, josta olisi pitänyt tehdä maali. Munir syötti pallon boksiin Martín Montoyalle, joka onnistui liukumaan vielä Pedrolle. Espanjalaishyökkääjän sisäsyrjäsijoitus suuntautui suoraan maalivahti Gorka Iraizozin jalkoihin.

Varttia myöhemmin Messi syötti alakierteisellä chipillä Munirin vetopaikkaan. Nuorukaisen laukaus leijaili reilusti yli maalin.

27 minuutin kohdalla oli Athleticin vuoro yrittää maalintekoa. Ander Iturraspen laukaus jäi kuitenkin vaisuksi, ja Bravo liimasi pallon käsiinsä.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Messi puski pilkun tuntumasta ohi maalin. Lähes heti perään Barca murtautui hyökkäykseen oikeaa kaistaa pitkin. Pedro yritti vielä pelata maalin eteen, mutta vieraiden puolustus ehti väliin.

41. minuutilla Munir vapautti Messin puolittaiseen vetopaikkaan. Athleticin puolustus seurasi hyvin ja peitti Kirpun laukauksen. Jatkotilanteessa Messi pyrki pelaamaan pallon takatolpalle, mutta jälleen vihreäpaidat ennättivät katkoon.

Pari minuuttia myöhemmin Munirille pelattiin maalin eteen paikka. Iraizoz torjui nuoren espanjalais-marokkolaisen yrityksen.

Sama trendi jatkui toisella puoliajalla. Barcelona loi enemmän tilanteita, mutta maalia saatiin yhä odottaa. 52 minuutin kohdalla Jordi Alba laukoi boksin rajalta – Iraizoz venytti jälleen torjuntaan. Hetkeä myöhemmin Andrés Iniesta laukoi Athleticin maalin yli.

59. minuutilla Munirille pelattiin vapaa paikka viiden metrin viivalle. Pusku suuntautui suoraan Iraizozin syliin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Iniesta ja Munirin tilalle vaihdettu Neymar pääsivät kahdella yhtä vastaan -tilanteeseen. Kapteenina toimineen Iniestan syöttö karkasi liian pitkälle. Neymar yritti vielä syöttää maalin eteen Messille, mutta ratkaisu karkasi yli maalin.

Lopulta maalihanat saatiin auki reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Messi vapautti maalintekoon Neymarin, joka sijoitti pallon tolpan juureen.

Viisi minuuttia myöhemmin sama kaksikko järjesteli loppulukemat 2-0:aan. Messi harhautteli boksin oikeassa laidassa ohi parista puolustajasta ja syötti pilkun tuntumaan vapaaksi jääneelle Neymarille, joka laukoi pallon alakulmaan.

Voiton myötä Barcelona nousi yhdeksään pisteeseen. Barca on ainoa puhtaan pelin joukkue kolmen kierroksen jälkeen. Athleticilla on kolmesta ottelusta kasassa kolme pistettä. Sijoitus on tällä hetkellä 10:s.

Toimittajan sana

Barcelona loi ottelussa enemmän tilanteita, joten sikäli voitto oli ansaittu. Erikoisuutena: Camp Noulla kuultiin harvinaislaatuisen kovaäänistä huutoa ajassa 17:14, jolloin suuri osa yleisöstä huusi iskulauseita Katalonian itsenäisyyden puolesta.

Kokoonpanot

Barcelona

13 Bravo
2 Montoya
14 Mascherano -> Piqué (46.)
24 Mathieu
18 Alba
5 Busquets
4 Rakitic
8 Iniesta
7 Pedro -> Ramírez (78.)
10 Messi
31 El Haddadi -> Neymar (63.)

Barcelona, vaihtopenkki

1 ter Stegen
6 Xavi
20 Roberto
21 Adriano
29 Ramírez
3 Piqué
11 Neymar

Athletic Bilbao

1 Iraizoz
10 de Marcos
18 Gurpegi
4 Laporte
24 Balenziaga
8 Iturraspe
17 Rico -> Viguera (83.)
14 Susaeta -> Gómez (63.)
7 Etxebarria -> López (63.)
19 Muniain
20 Aduriz

Athletic Bilbao, vaihtopenkki

6 San José
11 Gómez
13 Herrerín
15 Iraola
16 Etxeita
21 Viguera
29 López

La Liga lauantaina

Barcelona – Athletic Bilbao 2-0 (0-0)
1-0 Neymar (79.)
2-0 Neymar (84.)

Málaga – Levante 0-0

Real Madrid – Atlético Madrid 1-2 (1-1)
0-1 Tiago (10.)
1-1 Cristiano Ronaldo rp. (26.)
1-2 Arda Turan (76.)

Celta Vigo – Real Sociedad klo 23