Manchester Unitediin 75 miljoonalla eurolla siirtynyt Ángel di María kirjoitti Real Madridin seurayhteisölle kirjeen, jossa hän taustoitti siirtonsa syitä.

– Valitettavasti lähden tänään, mutta haluan tehdä selväksi, etten koskaan halunnut lähteä (Real Madridista), di María kirjoitti.

– Pyysin asioita, koska se olisi ollut reilua. Arvostan monia juttuja, ja suurin osa niistä ei liity mitenkään palkkaani.

Kirje julkaistiin yksinoikeudella Marcassa. Tässä koko kirje suomennettuna.

Rakkaat Madridismot

Ympyräni Real Madridissa on sulkeutunut. On mahdotonta kertoa parilla rivillä kaikkea, mitä olen kokenut. Mutta tämän kirjeen kirjoittaminen on sen arvoista, jotta voin kertoa, mitä tunnen tällä hetkellä. Viimeisen neljän vuoden ajan minulla on ollut kunnia pitää tätä paitaa. En ole koskaan tuntenut suurempaa ylpeyttä, kuin kaikkina niinä aikoina, jotka olen viettänyt joukkuekavereideni kanssa.

Valitettavasti lähden tänään, mutta haluan tehdä selväksi, etten koskaan halunnut lähteä. Kuten kuka tahansa töitä tekevä ihminen, minäkin haluan edetä. La Deciman jälkeen menin MM-kisoihin toivoen, että seurajohtajat tekisivät jonkinlaisen eleen minua kohtaan. Sitä ei koskaan tullut. Paljon on puhuttu ja valehdeltu. He halusivat sen näyttävän siltä, että lähtö olisi minun aikeeni, mitä se ei ollut. Valitettavasti en ole kuten muut. Pyysin asioita, koska se olisi ollut reilua. Arvostan monia juttuja, ja suurin osa niistä ei liity mitenkään palkkaani. Toivottavasti löydän ne Manchester Unitedista, yhdestä parhaista joukkueista, jonka kanssa toivottavasti teen historiaa.

Olen ollut onnekas pelatessani fantastisten pelaajien kanssa. Pelaajien, jotka ovat olleet vielä parempia ystäviä. Luulen, että se oli avaintekijä La Deciman saavuttamisessa. Haluan pyytää anteeksi niitä kertoja, jolloin tein väärin, kentällä tai sen ulkopuolella. Aikeeni ei ollut koskaan satuttaa ketään. Hikoilin paitani märäksi jokaisessa pelissä, kuin se olisi ollut viimeinen. Joskus olin hyvä, joskus en, mutta voin vakuuttaa antaneeni aina kaikkeni.

Haluan kiittää Espanjaa kaikesta siitä, mitä se on antanut minulle ja erityisesti siitä, että tyttäreni sai syntyä tässä maassa. Erityiskiitokset Montepríncipe-sairaalalle, joka on aina sydämessäni. Vaimoni, tyttäreni ja minä olemme ikuisesti kiitollisia. Lisäksi kiitos kollegoilleni, jotka antoivat minulle tukensa hyvinä ja huonoina aikoina, kiitos eri teknisen ryhmän henkilöille, joiden kanssa työskentelin, ja kiitos kaikille ihmisille, jotka tekevät päivittäin töitä seurassa.

Haluan kiittää Real Madridia hienosta kaudesta ja saavutuksista, joita seura aina tavoittelee. Tulen aina muistamaan Supercupin, jossa pääsin Bernabéulle viimeistä kertaa ja sain uskomatonta rakkautta faneilta. Suuri kiitos teille. Ihoni menee vieläkin kananlihalle. En voi kuvitella parempia jäähyväisiä ottelussa, joka valitettavasti jäi viimeisekseni.

Hala Madrid! Ja näkemiin!

Ángel di María