MM-turnauksen lohkovaihe on takana. Värikkäässä turnauksessa on ehtinyt tapahtua paljon. Maaleja on syntynyt siihen tahtiin, että voidaan puhua hyökkääjien kisoista. Listataan viisi parhaiten onnistunutta La Liga -pelaajaa.

5. Alexis Sánchez, Chile & Barcelona

Kisoissa muutama maa on yllättänyt monet asiantuntijat. Chilen tiedettiin olevan vahva, mutta että näin vahva. Hyökkäystä on johtanut Barcelonassa leipänsä tienaava Alexis Sánchez. Aggressiivinen prässääminen ja positiivisen transition hetkellä nopea pystyyn pelaaminen suosii silminnähden Sánchezin ominaisuuksia. Australia-ottelussa Sánchez iski Chilen turnauksen avausmaalin. Pari minuuttia myöhemmin hän syötti Jorge Valdivian osuman. Ikimuistoisessa Espanja-voitossa Sánchez oli vahvasti mukana molemmissa joukkueensa maaleissa.

4. Karim Benzema, Ranska & Real Madrid

Mitä Karim Benzemalle on tapahtunut? Siitä ei ole kovin kauan, kun Benzeman heikkoa virettä maajoukkueessa taivasteltiin. Tällä hetkellä taivastellaan lähinnä Benzeman hurjaa virettä. Avausottelussa Hondurasia vastaan Benzema viimeisteli kaksi maalia, joista toisen rangaistuspilkulta. Sveitsi-ottelussa Benzema teki maalin ja syötti kaksi. Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Ecuador nollasi Ranskan ja Benzeman, mutta siinäkin ottelussa Real Madridin hyökkääjälle kirjattiin kuusi maalintekoyritystä.

3. Keylor Navas, Costa Rica & Levante

Keylor Navas on jatkanut MM-turnauksessa siitä, mihin hän La Ligassa jäi. Liigakauden paras maalivahti päästi alkulohkovaiheessa Italiaa, Uruguayta ja Englantia vastaan tasan yhden maalin – ja senkin rangaistuspotkusta. Edinson Cavanin rankkarissa Navas oli vieläpä hyvin mukana, mutta aivan ei ulottuvuus riittänyt. Kreikka saa tehdä tosissaan töitä ohittaakseen Navasin pudotuspeleissä.

2. Lionel Messi, Argentiina & Barcelona

Ennen Brasilian turnausta Lionel Messistä puhuttiin ikuisena epäonnistujana maajoukkuetasolla. Ei puhuta enää. Neljä maalia kolmeen otteluun, ja yhtäkkiä Messi onkin viidenneksi eniten MM-turnausmaaleja tehnyt argentiinalainen. Bosniaa vastaan 27-vuotias Messi teki voittomaalin. Irania vastaan Messi teki voittomaalin lisäajalla. Nigeria-ottelussa Kirppu iski kahdesti – toinen osumista syntyi vapaapotkusta. Maalien lisäksi Messi on ruokkinut joukkuekavereitaan keskimäärin 3,3 avainsyötöllä per ottelu. Pudotuspeleissä Sveitsin on syytä varoa, sen verran kovassa kunnossa Messi juuri tällä hetkellä on.

1. Neymar, Brasilia & Barcelona

Vaikka Thomas Müllerillä ja Messillä on myös neljä osumaa kasassa, turnauksen ykköspelaaja on ollut Brasilian kultapoika Neymar. 22-vuotiaana joukkueen tähti on pystynyt täyttämään koko kansakunnan toiveet. Ja millä tavalla. Kaksi osumaa Kroatiaa vastaan ja kaksi lohkon päätösottelussa Kamerunin verkkoon. Meksikoa vastaan Neymar ei onnistunut, mutta siinäkin ottelussa Barca-peluri oli kentän vaarallisin pelaaja hyökkäyssuuntaan. Ero Barcelonassa pelanneeseen Neymariin on valtava. Kehonkielestä voi välittömästi sanoa, että Brasilian joukkueessa Neymar tietää olevansa se, johon kaikkien katseet kohdistuvat. Nuorukaisen itseluottamus on tällä hetkellä niin korkealla tasolla, että lähes jokainen yritys onnistuu.