Taistelu La Ligan sarjapaikoista on saatu päätökseen. Sunnuntain tulosten myötä varmistui, että Osasuna ja Real Valladolid hakevat Real Betisin ohella ensi kaudella vauhtia sarjaporrasta alempaa. Osasuna voitti päätöskierroksen ottelussaan Betisin maalein 2-1, mutta se ei riittänyt sarjapaikan uusimiseen. Granada voitti Valladolidin 1-0, mikä sinetöi Valladolidin putoamisen. Getafe voitti Rayo Vallecanon ja Almería tasasi pisteet Athletic Bilbaon kanssa. Pisteet riittivät sekä Getafelle että Almeríalle säilymiseen.

Osasunan ja Betisin välisessä ottelussa Osasuna siirtyi johtoon 12. minuutilla, kun Oriol Riera ohitti Betisin maalia vartioineen Antonio Adánin. Álvaro Cejudo tarjoili hyvän syötön maaliin puolesta kentästä. Maalin jälkeen katsomon alaosan suojakaide petti ja osa katsojista loukkantui pudotessaan kentälle. AS:n tietojen mukaan neljä ihmistä kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Ottelua päästiin jatkamaan vajaan puolen tunnin keskeytyksen jälkeen.

22. minuutilla Osasuna kaunisteli lukemat 2-0:aan. Maalintekijäksi merkittiin Javier Acuña. Kotijoukkueen maalivahti Andrés Fernández pelasti Osasunan muutamaan otteeseen takaiskulta. 67. minuutilla taputukset raikasivat stadionilla, kun levisi tieto Rayo Vallecanon tasoitusmaalista. Hetkeä myöhemmin Betisin Francisco Chica hiljensi El Sadarin kavennusosumallaan.

Rayo Vallecanon ja Getafen välisen ottelun avausmaali nähtiin pari minuuttia ennen taukoa. Rafa petasi paikan, ja Ciprian Marica johdatti madridilaiset johtoon. Roberto Trashorras iski tasoituksen toisella puoliskolla. Getafe päätti kautensa voittoon Marican iskettyä illan toisen osumansa lisäajan rangaistuspotkusta.

Granada otti ohjat käsiinsä Real Valladolidia vastaan juuri ennen taukoa. Kotijoukkueen Stefan Mitrovic sohi pallon omaan maaliin, ja Granada siirtyi johtoon. Maali riitti Granadalle voittoon ja samalla sarjapaikan uusimiseen. Almeríalle puolestaan riitti maaliton tasapeli Athletic Bilbaoa vastaan.

Loppujen lopuksi Getafe nousi 42 pisteeseen ja sijalle 14. Granada nousi 41 pisteeseen ja Getafen kantaan. Elche (viimeinen ottelu pelaamatta) on 40 pisteellä 16:s ja Almería samoilla pisteillä 17:s. Osasuna keräsi 39, Valladolid 36 ja Betis 25 pistettä.

La Liga sunnuntaina

Real Sociedad – Villarreal 1-2 (0-1)
0-1 Giovani dos Santos (26.)
0-2 Ikechukwu Uche (69.)
1-2 Carlos Vela (90+3.)

Almería – Athletic Bilbao klo 19

Osasuna – Real Betis klo 19

Real Valladolid – Granada klo 19

Rayo Vallecano – Getafe klo 19

Sevilla – Elche klo 22

– See more at: https://www.laliiga.com/villarrealin-nappikausi-paattyi-voittoon-ja-kuudenteen-sijaan/#sthash.ZrwGEc8H.dpuf

La Liga sunnuntaina

Real Sociedad – Villarreal 1-2 (0-1)
0-1 Giovani dos Santos (26.)
0-2 Ikechukwu Uche (69.)
1-2 Carlos Vela (90+3.)

Almería – Athletic Bilbao klo 19

Osasuna – Real Betis klo 19

Real Valladolid – Granada klo 19

Rayo Vallecano – Getafe klo 19

Sevilla – Elche klo 22

– See more at: https://www.laliiga.com/villarrealin-nappikausi-paattyi-voittoon-ja-kuudenteen-sijaan/#sthash.ZrwGEc8H.dpuf

La Liga sunnuntaina

Real Sociedad – Villarreal 1-2 (0-1)
0-1 Giovani dos Santos (26.)
0-2 Ikechukwu Uche (69.)
1-2 Carlos Vela (90+3.)

Almería – Athletic Bilbao klo 19

Osasuna – Real Betis klo 19

Real Valladolid – Granada klo 19

Rayo Vallecano – Getafe klo 19

Sevilla – Elche klo 22

– See more at: https://www.laliiga.com/villarrealin-nappikausi-paattyi-voittoon-ja-kuudenteen-sijaan/#sthash.ZrwGEc8H.dpuf

La Liga sunnuntaina

Real Sociedad – Villarreal 1-2 (0-1)
0-1 Giovani dos Santos (26.)
0-2 Ikechukwu Uche (69.)
1-2 Carlos Vela (90+3.)

Almería – Athletic Bilbao 0-0

Osasuna – Real Betis 2-1 (2-0)
1-0 Oriol Riera (12.)
2-0 Javier Acuña (22.)
2-1 Francisco Chica (71.)

Real Valladolid – Granada 0-1 (0-1)
0-1 Stefan Mitrovic om. (44.)

Rayo Vallecano – Getafe 1-2 (0-1)
0-1 Ciprian Marica (43.)
1-1 Roberto Trashorras (67.)
1-2 Ciprian Marica rp. (90+2.)

Sevilla – Elche klo 22